keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Mikä aiheuttaa syövän

Syövän perussyyn korjaaminen
Vaikka monet syövän luontaishoidot selviytyvät hyvin syövästä, monilta syövän luontaishoidoilta puuttuu keino puhdistaa elimet mikrobeista, joista useimmat syövät johtuvat.

Monissa tapauksissa immuniteettijärjestelmä voi poistaa nämä mikrobit, mutta todellisuudessa joitakin lapamatolajeja, maksamatoja ja sieniä immuniteetti ei kykene tappamaan syystä tai toisesta. (Immuniteettijärjestelmä ei pääse käsiksi esimerkiksi mikrobeihin).

Maksanpuhdistuksia ja erityisiä ravinteita saatetaan tarvita hoitamaan pois nämä mikrobit ja loiset. On kuitenkin totta, että monet syövän luontaishoidot selviytyvät hyvin näistä erityisistä mikrobeista. Potilaan tulisi kuitenkin tiedostaa nämä seikat.

Poistamalla mikrobit elimistöstä sekä tekemällä normaalit syöpähoidot tasapaino (eli vahva immuniteettijärjestelmä ja alhainen määrä syöpäsoluja) palautuu riittävästi estämään syövän palaamisen. Potilas paranee, koska hänen immuniteettijärjestelmänsä on korjattu ja syöpäsolujen määrä on vähentynyt erityisillä ohjelmilla. Syöpä ei palaa, mikäli potilas noudattaa ruokavaliotaan.

Koululääketieteen menetelmä kuitenkin vahingoittaa vakavasti immuniteettijärjestelmää kemoterapialla, sädehoidolla ja leikkauksella. Nämä toimenpiteet pahentavat epätasapainoa, koska ne vahingoittavat immuniteettijärjestelmää ja onnistuvat heikosti tappamaan mikrobeja elimistöstä.

Koululääketieteen hoidot tappavat paljon terveitäkin soluja ja voivat vahingoittaa elimiä, lymfajärjestelmää jne. Onko mikään ihme, että syöpä näyttää aina palaavan leikkauksen ja kemoterapian jälkeen? Tätä kutsutaan regressioksi (taantuminen).

Millä tavalla esimerkiksi rinnan poisto korjaa immuniteettijärjestelmän? Älä ole hölmö. En tiedä, kuinka monta kertaa olen sanonut syöpäpotilaille, että “syöpää ei voi leikata pois”.

Onko sitten mikään ihme, että asiantuntijan antamilla vaihtoehtoisilla syöpähoidoilla on valtavasti suurempi parantumisprosentti kuin koululääketieteen hoidoilla? Useimmat luonnolliset syöpähoidot sisältävät immuniteettia vahvistavia seikkoja, jotka tappavat syöpäsoluja. Jotkin ohjelmat sisältävät myös seikkoja, jotka puhdistavat veren mikrobeista. Ne vahvistavat myös immuniteettijärjestelmää.

Mieti tätä tarkkaan: Vaikka koululääketiede saa syövän remissioon eli syöpä näyttää häipyneen, he eivät ole korjanneet syövän perussyytä, joten on lähes varmaa, että syöpä palaa.

Koska syövän perussyynä on heikko immuniteettijärjestelmä, syöpää ei voi leikata pois. On hoidettava syövän perussyytä.

Keskustelu siitä, mikä aiheuttaa syövän solutasolla on aivan eri aihe kuin keskustelu siitä, mikä aiheuttaa syövän systeemisellä (koko elimistöä koskeva) tasolla.

Syöpä systeemisellä tasolla
Kaikilla on syöpäsoluja kehossaan, miksi siis joku ei koskaan saa syöpää ja toisella ihmisellä todetaan syöpä? Syövän puhkeamisen taustalla on aina tapahtumasarja.

Ensiksi, ilkeät mikrobit ja loiset pääsevät elinten sisään ja asettuvat sinne. Nämä mikrobit ovat yleensä peräisin huonosti keitetystä lihasta, mutta ne voivat olla peräisin muistakin lähteistä.

Toiseksi, nämä mikrobit kaappaavat glukoosia matkalla elinten soluihin.

Kolmanneksi, nämä mikrobit erittävät kuona-aineina mykotoksiineja, jotka ovat erittäin happamia ja soluille täysin arvottomia.

Neljänneksi, koska solut (elimissä) eivät saa tarvitsemaansa ravintoa (koska se on kaapattu) ja koska ne elävät saastemeressä (eli mykotoksiineissa), elimen solut heikentyvät.

Viidenneksi, elimet koostuvat yksinomaan soluista. Toisin sanoen, jos kaikki elimen solut otettaisiin pois, elintä ei olisi olemassa. Näin ollen, koska elinten solut ovat heikkoja, elimet ovat heikkoja.

Kuudenneksi, koska yksi tai useampi elin on heikko, immuniteettijärjestelmä heikentyy. Todellisuudessa mikrobit heikentävät immuniteettijärjestelmää sekä suorasti että epäsuorasti.

Seitsemänneksi, koska immuniteettijärjestelmä on heikko, se ei voi tappaa riittävästi syöpäsoluja ja syöpäsolut kasvavat hallitsemattomasti.

Lyhyesti: syövän perussyynä ovat mikrobit ja loiset, joita on elimissä tai paksusuolessa (tai verenkierrossa) ja jotka heikentävät immuniteettijärjestelmää.

Mutta muutkin seikat voivat aiheuttaa syöpää. Esimerkiksi rokotus voi heikentää immuniteettijärjestelmää johtuen elohopeasta ja/tai toksiineista. Törky paksusuolessa voi myös johtaa heikkoon immuniteettijärjestelmään. (Katso kirja: Fire in the Belly, Dr. Keith Scott-Mumby)

Lukija pani ehkä merkille edellä olevat sanat “tai verenkierrossa”. Syöpäpotilailla, joilla on mikrobeja elimissä, on myös mikrobeja verenkierrossa. Se kumpi aiheutti toisen vaihtelee syöpäpotilaasta toiseen. Mutta alkujaan elimissä olevat mikrobit leviävät verenkiertoon ja päinvastoin. Missä määrin elimissä olevat mikrobit heikentävät immuniteettijärjestelmää verrattuna siihen, kuinka paljon verenkierrossa olevat mikrobit heikentävät immuniteettijärjestelmää, vaihtelee tapauksittain, mutta on todennäköistä, että elimissä esiintyy loisia.
Edellä oleviin vaiheisiin perustuen, pääasiallisia syövän parantamiskeinoja on kolme:
  • Etsi ja tapa syöpäsolut turvallisesti;
  • Tuhoa mikrobit syöpäsoluissa (käsitellään myöhemmin) ja syöpäsolut muuttuvat normaaleiksi soluiksi;
  • Tuhoa mikrobit, jotka aiheuttavat immuniteettijärjestelmän heikentymisen (ja tämä sisältää elimissä ja verenkierrossa olevat mikrobit).
Jos 3. kohtaa ei noudateta, syöpä voi palata.

Lukija saattaa ihmetellä, onko olemassa luonnollisia hoitoja, jotka on nimenomaan suunniteltu tunnistamaan  ja poistamaan mikrobit elimistä? Vastaus on kyllä.

Esimerkiksi, the High RF Frequency Generator with Plasma Amplifier tai High RF Frequency Generator with Linear Amplifier (frequency generator - taajuusmuuttaja, amplifier - vahvistin) tappavat näitä mikrobeja ja loisia tietämättä mitä nämä ovat. Tämä johtuu siitä, että tämä laite kattaa riittävän määrän taajuuksia, jotka tappavat nämä mikrobit ja loiset.

Vaihtoehtona ovat maksanpuhdistukset, esimerkiksi Hulda Clarkin laatima maksanpuhdistus (tai Ty Bollingerin The 31-Day Home Cancer Cure).

Lyhyesti, on olemassa kaikille budjeteille sopivia hoitoja.

Syöpäsolujen määritelmä
Mikä siis aiheuttaa yksittäisen solun muuttumisen syöpäsoluksi? Monia syöpäsoluja muodostuu, kun yksi syöpäsolu jakautuu muodostaen kaksi syöpäsolua. Mutta kuinka normaali solu, joka ei ole syöpäsolu, muuttuu syöpäsoluksi?

Normaalissa solussa ATP (adenosiinitrifosfaatti) -nimiset molekyylit huolehtivat solun energiasta. ATP-molekyylejä syntyy mitokondrioissa, joita on jokaisessa solussa. Itse asiassa jokaisen solun sisässä on tuhansia mitokondrioita.

Syöpäsolun varsinainen määritelmä on alhainen ATP-energia.

Tapahtuma, jossa ATP-energiaa syntyy, on tämä (yksinkertaistettuna):
Glukoosia tulee solun sisään verenkierrosta;
Osa glukoosista muuttuu pyruvaatiksi (tämä on monivaiheinen prosessi):
Pyruvaatti pääsee mitokondrioiden sisään;
Päästyään mitokondriaan pyruvaatti on kahden perättäisen kemiallisen reaktion alussa (sitruunahapposykli eli Krebsin sykli ja sitten elektronien kuljetussykli, joka lähtee noin puolivälissä sitruunahapposykliä). Nämä molemmat syklit luovat useimmat solussa olevat ATP-molekyylit.

Syöpäsolut käyttävät 15 kertaa enemmän glukoosia kuin normaalit solut. Joten on johdonmukaista odottaa, että syöpäsolu tuottaa 15 kertaa normaalia solua enemmän ATP-molekyylejä.

Todellisuudessa syöpäsolut tuottavat hyvin vähän ATP-molekyylejä. Syöpäsolut kärsivät ATP-molekyylien puutteesta ja niiden on turvauduttava käymistapahtumaan (fermentaatio), jotta ne voivat tuottaa sen pienen määrän ATP-molekyylejä, mihin ne pystyvät.

 Koska glukoosia on niin paljon, ATP-molekyylejä pitäisi olla runsaasti. Miksi syöpäsolut käyttävät 15 kertaa enemmän glukoosia eivätkä kuitenkaan kykene tuottamaan merkittävää määrää ATP-molekyylejä?

ATP-molekyylien tuotannon estävänä tekijänä on hyvin erityinen monimuotoinen bakteeri, joka on syöpäsolujen sisällä.

The Independent Cancer Research Foundation ja muut uskovat, että tämä mikrobi on helikobakteeri. Joissakin tapauksissa kyseessä saattaa olla myös fusobakteeri, koska senkin tiedetään pääsevän solujen sisään.

Vaikka kaikilla on helikobakteereja kehossa (yleensä ruoansulatuskanavassa), kuinka helikobakteeri pääsee terveen solun sisään? Yleensä se ei pääse. Kuitenkin joissakin tapauksissa hapan ruokavalio voi tehdä tästä bakteerista erittäin aggressiivisen ja se voi sananmukaisesti porautua normaalin solun sisään pois happamuudesta veressä, kuten Robert Young totesi.

Toinen tapa, jolla mikrobit pääsevät solujen sisään, koska asbesti tai tupakan kemikaalit syövyttävät solukalvon. Näin mikrobit pääsevät solujen sisään. Muista kuitenkin, että vaikka meillä kaikilla on syöpäsoluja, meillä on myös immuniteettijärjestelmä.

Kuinka siis bakteeri estää ATP-molekyylien tuotannon ja muuttaa näin solun syöpäsoluksi sen jälkeen, kun se on päässyt solun sisään?

Vuonna 2004 the Independent Cancer Research Foundation kehitti mallin, joka pätee tänäänkin.

Bakteerit estävät ATP-tuotannon kahdella eri tavalla:

Ensin, bakteerit syövät glukoosia joten, kun bakteerit lisääntyvät solun sisässä (muuten, bakteeri on suurin piirtein saman kokoinen kuin mitokondriot) ne kaappaavat yhä enemmän glukoosia. Tämä tarkoittaa, että yhä vähemmän glukoosia muuttuu pyruvaatiksi. Tämä merkitsee, että ATP:tä syntyy vähemmän.

Toiseksi, mikrobit erittävät mykotoksiineja, jotka ovat erittäin happamia ja täysin arvottomia molekyylejä.
Eräs ICRF:n tutkija sanoi: Sen sijaan, että mitokondriot “uisivat” pyruvaattimeressä, ne uivat mykotoksiinimeressä.

Kumpikin vaikuttaa siten, että mitokondriot eivät saa riittävästi pyruvaattia ja tämä estää niin sitruunahapposyklin kuin elektronien kuljetusketjun estäen näin ATP:n riittävän tuotannon mitokondrioissa.

Tämä mikrobi on erittäin monimuotoinen eli sillä on monia eri kokoja ja muotoja. Tämä mikrobi voi sanan mukaisesti olla virusta pienempi. Monet ihmiset uskovat, että syöpä johtuu viruksesta tai sienestä, mutta todellisuudessa se on erittäin monimuotoinen bakteeri, jonka seinämä on viallinen.

Kirjassa The Persecution and Trial of Gaston Naessens kuvataan tämän syöpämikrobin 16 vaihetta. Katso näiden nimet artikkelista Advanced Cancer Theory.

Pienimmillään se on viruksen kokoinen ja voi tunkeutua solutumaan. Viruksen tapaan, joka pääsee tuman sisään, syöpämikrobi voi olla vuorovaikutuksessa solutuman sisällä olevan DNA:n kanssa ja muuttaa solun DNA-rakenteen.

Vieläkin merkityksellisempää on se, että Dillerit, jotka osallistuivat tohtori Livingstonen työryhmään, osoittivat, että syöpämikrobit kykenevät pääsemään ei ainoastaan terveen solun sisään vaan myös solutuman sisään. Tämä solunsisäinen tunkeutuminen merkitsee, että syöpämikrobit voivat päästä varsinaisessa tumassa oleviin geeneihin. - Four Women Against Cancer, by Dr. Alan Cantwell, page 47.

Tutkijat näkevät näiden mikrobien aiheuttamat DNA-vauriot ja väittävät, että nimenomaan DNA:n vaurioituminen aiheuttaa syövän. Tämä on sama kuin sanoisi, että tulipalot johtuvat savusta. Se on hyvä arvaus, mutta väärä. Syöpäsolun DNA-vaurio johtuu samojen erittäin monimuotoisten bakteerien DNA:sta, bakteerien, jotka estävät ATP-molekyylien tuotannon. Itse asiassa nämä bakteerit saavat aikaan monia muita seikkoja, jotka synnyttävät syöpäsoluja, suojaavat syöpäsoluja immuniteettijärjestelmältä ja levittävät syöpää. Todellisuudessa näiden bakteerien ominaisuudet ovat käsittämättömän moninaiset.

Näin ollen syöpätutkijoiden (joita lääketeollisuus rahoittaa) väite, että DNA-vaurio aiheuttaa syöpää on väärä. En tiedä, onko tämä tahallinen virhe, jolla halutaan välttää parannuksen löytyminen vaiko tietämättömyys.

Joka tapauksessa syöpäsolun energian puutteesta eli ATP-molekyylien puutteesta johtuen syöpäsolut ovat heikkoja, mikä on syöpäsolun määritelmä. Mutta koska syöpäsolut varastavat glukoosia kehosta, syövästä vapailla soluilla on vähemmän glukoosia ja ne ovat hyvin sairaita. Ne ovat sairaita myös muista syistä, esimerkiksi, kakeksiakierteestä johtuen, jolloin syöpäsolut erittävät maitohappoa (kakeksia - kuihtuminen) 

Jo 1890-luvulta lähtien monet syöpätutkijat ovat selittäneet syövän johtuvan mikrobeista (solutasolla), vaikka he eivät ymmärtäneet solun sisäistä mekanismia, joka sai mikrobin muuttamaan solun syöpäsoluksi.

Vuonna 1890 kuuluisa patologi William Russell (1852-1940) kertoi ensimmäisenä “syöpäloisista” syöpäkudoksessa, joka erityisesti värjättiin punaisella värillä. “Loista” löydettiin solujen sisä- ja ulkopuolelta. Pienimmät loiset tuskin näkyivät mikroskoopilla ja suurimmat olivat punaverisolujen kokoisia. Russel löysi “loisia” myös tuberkuloosista, syfiliksestä ja ihohaavoista.  — Four Women Against Cancer, by Dr. Alan Cantwell, pages 53-54

Tohtori Russel tiesi vuonna 1890, että syöpämikrobit ovat monimuotoisia.

Huomaa, että syöpämikrobia esiintyi syöpäsolujen sisä- ja ulkopuolelta. Eräässä syöpäsolun käyttämässä menetelmässä levitä nopeasti (ainakin muutamissa syöpätyypeissä) syöpämikrobi tulee ulos solusta, liikkuu veren mukana ja luo uuden syöpäsolupesäkkeen kaukana alkuperäisestä pesäkkeestä. Suomusolukarsinooman, melanoomien, sarkoomien ja kohtusyövän on tunnistettu leviävän tällä tavalla ICRF:n tutkijoiden mukaan.

Tämä on vasta alkua.

Syöpämikrobi erittää myös entsyymejä, jotka peittävät syöpäsolun ulkopuolelta. Tämä entsyymikerros estää immuniteettijärjestelmää tunnistamasta syöpäsoluja syöpäsoluiksi.

1950-luvun paikkeilla todettiin, että luonnolliset haimaentsyymit kykenevät hajottamaan tämän proteiinikerroksen niin, että immuniteettijärjestelmä voi tunnistaa ja tappaa syöpäsolut.

Tämä löytö vuorostaan johti siihen neuvoon, että syövän luontaishoidoissa kielletään syöpäpotilasta syömästä lihaa tai muita ruokia, joita haimaentsyymit hajottavat. Toisin sanoen nämä ruoat käyttävät loppuun haimaentsyymit ollessaan mahassa, joten niitä on vähemmän käytettäväksi syöpäsolujen paljastamiseen immuniteettijärjestelmälle.

Syöpäpotilaiden, joiden hoito-ohjelmassa on haimaentsyymejä, ei saisi syödä lihaa tai maitotuotteita. Itse asiassa yhdenkään syöpäpotilaan ei saisi syödä tai juoda maitotuotteita (useista syistä) tai käyttää sokeria.

Toisaalta liha voi auttaa heikkoa syöpäpotilasta, joka ei noudata haimaentsyymiohjelmaa, joten joissakin tapauksissa liha sopii syöpäpotilaille.

Tohtori Matthias Rath keksi, että nämä mikrobit erittävät entsyymejä, jotka leikkaavat väylän kudokseen, jotta syöpä voi helpommin levitä kudoksessa. Syöpämikrobit ovat syöpää aiheuttava kone.

Lyhyesti, syöpä systeemisellä tasolla johtuu immuniteettijärjestelmän eheyden ja syöpäsolujen määrän välisestä epätasapainosta. Systeemisellä tasolla syöpä voi johtua hyvin monista seikoista, erityisesti sellaisista, jotka heikentävät immuniteettijärjestelmää. Heikon immuniteettijärjestelmän syy on lähes aina mikrobit ja loiset, joita on elinten sisässä, mutta jotka eivät välttämättä ole syöpäsolujen sisäpuolella.

Solutasolla syöpä johtuu kuitenkin hyvin erikoisista ja yleisistä solujen sisäisistä mikrobeista. Nämä mikrobit saavat aikaan hämmästyttäviä asioita auttamalla syöpäsoluja aiheuttamaan vahinkoa ja suojautumaan.

Syöpäsolut tuottavat ja erittävät suuria määriä maitohappoa, kuten jo mainittiin, käyttäessään suuria määriä glukoosia tehottomasti. Tämä maitohappo menee verenkiertoon ja pääsee maksaan. Maksa muuttaa maitohapon glukoosiksi. Tämä “pingpongpallosykli”, missä syöpäsolut muuttavat glukoosin maitohapoksi ja maksa muuttaa maitohapon glukoosiksi, on nimeltään maitohapposykli eli kakeksiasykli.

Tämä sykli tappaa noin puolet syöpäpotilaista, koska energiaa kuluu niin paljon kummankin syklin päässä. Potilas heikkenee ja yksinkertaisesti kuolee.

Maitohappo estää monien avainravinteiden pääsyn syöpäsoluihin.

Maitohapposyklin hoitaminen on usein syöpähoidon pääasiallinen pyrkimys. Siihen saattaa kuulua hydratsiinisulfaatti, MSM (joka auttaa huuhtelemaan pois maitohappoja), D-riboosi (syövästä vapaiden solujen energiaa), C-vitamiini jne, jne.

Syöpä ei johdu DNA-vaurioista
Mikrobit voivat alentaa ATP-energiaa, mikä on varsinainen syöpäsolun määritelmä. Onko muita seikkoja, jotka voivat alentaa ATP-energiaa? Teoriassa on, mutta jokin muu syy olisi tilastollisesti lähes mahdoton.

Yksi mahdollisuus on sellainen DNA-vaurio, missä se aiheuttaa vajavaisia proteiineja ja vajavaiset proteiinit aiheuttavat ATP-energiakatoa.

Arvelen, että maailmassa ei ole muutamaa tuhatta enempää syöpäpotilaita, joiden syöpä johtuu DNA-vaurioista.
On kuitenkin lähes varmaa, että tietyt kemikaalit, erityisesti asbesti, voivat aiheuttaa syöpää. Se aiheuttaa syöpää vahingoittamalla soluja niin, että bakteerit pääsevät syöpäsoluihin helpommin. Silloin bakteerit aiheuttavat syöpää, kuten olemme jo nähneet.

Puhutaanpa tarkemmin DNA-vauriosta mahdollisena syövän aiheuttajana.
Koululääketiede väittää, että kaikki syövät johtuvat DNA-vaurioista. Tämä on pötyä. Harvoissa tapauksissa DNA vauriot saattavat teoriassa aiheuttaa syöpää.

Puhutaanpa kuuluisasta BRCA2-geenistä esimerkkinä. Voiko tämän geenivirhe aiheuttaa syöpää? Ei ole selvää, onko BRCA2-geeni syövän syy tai aiheuttavatko syöpäsolun sisäiset mikrobit BRCA2-geenivaurion.

Koululääketiede ei milloinkaan tutki tätä ongelmaa, koska sen tavoitteena on tuotteiden myyminen, ei ihmishenkien pelastaminen.

DNA-säie on 3,2 - 3,5 miljardin nukleotidin pituinen. Vain hyvin pieni prosentti, noin 3 %, tästä DNA:sta koodautuu proteiineihin. Ja vain hyvin pieni prosentti näistä proteiineista osallistuu ATP-energian tuottamiseen. Meitä kiinnostavat proteiinit ovat niitä proteiineja, joita tarvitaan esimerkiksi glukoosin muuntamiseen pyruvaatiksi.

Toisin sanoen olemme vain kiinnostuneita rakenteista niiden solujen sisällä, jotka osallistuvat glukoosin muuntamiseen pyruvaatiksi.

On mahdollista, mutta erittäin epätodennäköistä, että DNA-vaurio voisi vaikuttaa johonkin niistä proteiineista, joita tarvitaan ATP-energian tuottamiseen.

Kun DNA-vaurioinen solu jakautuu, kaikilla “tytärsoluilla” on tämä sama geneettinen vaurio.

Kuinka siis huono geeni tuottaa syöpäsolun? Solussa geenit ovat kaavoja, joita käytetään entsyymien tai proteiinien tuottamiseen. Jos geenissä on vaurio, silloin tämän geenin tuottamat entsyymit tai proteiinit ovat viallisia.

Kaikki, mitä solussa tapahtuu, tapahtuu proteiinien ohjaamana. Siinä on työläisproteiineja, työjohtajaproteiineja jne. Jos nämä ovat vahingoittuneet, silloin yksi tai useampi suuresta määrästä kemiallisia ketjureaktioita saattaa epäonnistua. Tämä saattaa tarkoittaa, että ATP-energian tuotto on vahingoittunut.

Jos merkittävä määrä solun sisäisestä ATP-energiantuotannosta estyy, silloin määritelmän mukaan solu on syöpäsolu.

Kuinka siis BRCA1- tai BRCA2-vikaiset geenit aiheuttavat syöpää? Totuus on, että oikeastaan kukaan ei tiedä, aiheuttavatko nämä vialliset geenit syöpää lainkaan. Jotta nämä viat voisivat aiheuttaa syöpää, niiden on tuotettava viallisia proteiineja, joita tarvitaan glukoosin muuntamiseen pyruvaatiksi.

Geneettisellä vialla ei ehkä ole lainkaan mitään tekemistä pyruvaatin tuottamisessa. Toisin sanoen, geneettiset viat saattavat olla syövän oire, mikä tarkoittaa, että tämä vika voi johtua mikrobien DNA:sta, jotka todellisuudessa aiheuttavat syöpää.

Nämä viat eivät voi täysin estää ATP:n tuotantoa, muuten solu hajoaisi. Joten tiedämme, että sen on oltava osittainen häiriö, jos ollenkaan.

Tämä on Independent Cancer Research Foundationin tutkimusaihe, mutta meillä ei ole varaa eikä henkilökuntaa tutkimuksen tekemiseen. Näin ollen meidän on sanottava, “Emme tiedä, ovatko vialliset geenit syövän syy vai oire olemassa olevista mikrobeista, jotka aiheuttavat syövän.”

Huomio mikrobeihin syöpäsolussa
Esitetäänpä vielä yksi kysymys: onko ollut syöpähoitoja, jotka parantavat syövän tappamalla solujen sisäiset mikrobit?

1930-luvulla mikrobiologi tohtori Royal Rife, kykeni parantamaan syövän hienovaraisella sähkölääketieteellä, jossa oli kaksi taajuutta. Toinen taajuus oli suunniteltu tappamaan syöpäbakteereja ja toinen oli ”kuljettajataajuus”, joka vei toisen taajuuden solukalvon läpi (ja todellisuudessa koko kehon läpi) syöpäsolujen sisään tappamaan mikrobeja.

Tohtori Rife sai 100 prosentin parantumisasteen syöpäpotilailla, mutta hänet vaiennettiin FDA:n toimesta Rifen kieltäydyttyä myymästä teknologiansa Amerikan lääkäriyhdistykselle, jonka hän tiesi hautaavan hänen keksintönsä.

Nykyinen Rife-laite on rakennettu Rifen mallia jäljitellen. Sen nimi on High RF Frequency Generator. Tätä hienovaraista sähköisen lääketieteen laitetta on kaksi mallia.

The Independent Cancer Research Foundation tutkii molempia sähköisen lääketieteen ohjelmia (Rifen kehittämiä) ja on laatinut useita syöpähoitoja käyttämällä kuljettajina (Troijan hevosina) aineita kuten DMSO, MSM, hunaja, vaahterasiirappi tai melassi, jotta mikrobeja tappavat aineet saadaan syöpäsolujen sisään. Nämä hoidot ovat olleet hyvin onnistuneita.

Toisin sanoen, jos solun sisäiset mikrobit tapetaan, syöpäsolut muuttuvat normaaleiksi soluiksi.

Kirjassa Cancer & Natural Medicine — A Textbook of Basic Science and Clinical Research tekijä John Boik tunnistaa 12 ainetta, joiden on koeputkessa osoitettu kykenevän palauttamaan syöpäsolut normaaleiksi soluiksi (hän nimittää tätä “differentioitumiseksi). Kaikki 12 näistä aineista ovat mikrobeja tappavia. Joten tarvitsee vain saada nämä aineet syöpäsolujen sisään.

Protandium kehitettiin pääsemään solujen sisään. Ja kaikki viisi tämän yhdisteen ainesosaa tuhoavat syöpämikrobeja. Tästä johtuen kaikki Dirt Cheap ohjelmaa noudattavat tarvitsevat sitä.

Boikin kirjassa DMSO:ta käytetään kuljettamaan nämä mikrobeja tappavat aineet syöpäsolujen sisään. DMSO on niin tärkeä, että se mainitaan omassa taulukossaan.

Atlantassa Georgiassa eräs lääkäri paransi syöpäpotilaita DMSO:lla ja hyvin pienellä kemoterapia-annoksella (noin 10 prosenttia normaalista annoksesta). Miksi näin pieni annos oli niin onnistunut? Koska DMSO mahdollisti kemoterapian kohdistumisen syöpäsoluihin ja vältti vahingoittamasta terveitä soluja. FDA vaiensi tämän lääkärin. DMSO:n käyttäminen syöpäklinikalla Yhdysvalloissa vetää magneetin tavoin FDA:ta tekemään ratsian klinikalla.
Tietämämme mukaan ICRF, Boik ja tämä lääkäri tekivät löytönsä toisistaan riippumatta.

Juuri tästä johtuen ICRF kehottaa syöpäpotilasta ottamaan MSM:ää ennen kemoterapian käyttöä (emme suinkaan mainosta kemoterapiaa). Osa MSM:stä muuttuu DMSO:ksi päästyään kehoon, ja DMSO saattaa auttaa kemoterapiaa kohdistumaan syöpäsoluihin.

Muutamat klinikat käyttävät insuliinin ja kemoterapian yhdistelmää. Tässäkin hoidossa käytetään kemoterapiaa pieninä annoksina, mutta se yhdistetään insuliiniin, joka jossain määrin kohdistuu myös syöpäsoluihin. Tätä nimitetään IPT:ksi (insuliinipotentiaatiohoito - Insulin potentiation Therapy).

C-vitamiinia, joka myös tappaa mikrobeja, käytetään syöpäpotilailla suonensisäisesti. ICRF on yrittänyt saada näitä lääkäreitä lisäämään DMSO:n ohjelmaansa avaamaan syöpäsolujen portit, mutta lääkärit harvoin kuuntelevat tutkijoita.

Todennäköisesti on monia luonnollisia molekyylejä, jotka parantavat syöpää tappamalla mikrobit syöpäsolujen sisässä, mutta joiden ei vielä ole tunnistettu toimivan tällä tavalla. C-vitamiini ja D3-vitamiini ovat hyviä esimerkkejä. Nämä ovat vahvasti mikrobeihin tehoavia vitamiineja, jotka eivät mahdollisesti kykene suoraan tappamaan syöpäsoluja, joten ainut tapa, jolla ne hoitavat syöpää on se, että ne tappavat syöpäsolujen sisässä olevat mikrobit. C-vitamiinin tapauksessa syntyy myös vetyperoksidia.

Me luonnollisesti yhdistämme MSM:n C-vitamiiniin ja D3-vitamiiniin.
Kurkuma on maailman ykköskasvi tai yrtti, jonka on tunnistettu tappavan onnistuneesti helikobakteeria. Kurkuma on yksi huippuyrteistä, jota myös käytetään syöpähoidossa. Tällä websivustolla kurkuma yhdistetään hunajaan. Inkivääriä käytetään myös hunajan kanssa. Kummankin näistä yhdistelmistä tiedetään parantaneen syöpää. Me yhdistämme hunajan ja kanelin.

On paljon helpompi tappaa mikrobeja kuin syöpäsoluja, jos aine pääsee syöpäsolujen sisään. DMSO, MSM ja hunaja ovat kaikki “Troijan hevosia”, jotka kuljettavat mikrobeja tappavia aineita syöpäsolujen sisään. Vaahterasiirappia tai melassia käytetään yleisesti ruokasoodan kanssa, ja yhdistelmä onnistuu hyvin. Olen saanut useita käyttäjäkokemuksia ihmisiltä, jotka käyttävät tätä yhdistelmää (eli Kelmunohjelmaa) hoitamaan syöpää tai kutistamaan kasvaimia.

ICRF on useiden vuosien ajan tutkinut keinoja palauttaa syöpäsolut normaaleiksi soluiksi tappamalla mikrobit syöpäsolujen sisällä. Tällainen tutkimus perustuu siihen, että se toimii paljon nopeammin kuin sellaiset menetelmät, joissa syöpäsolut tapetaan. Syöpäsolujen palauttaminen normaaleiksi soluiksi ei tuota kuolleiden syöpäsolujen jätteitä. Tämä on ihanteellinen tapa parantaa syöpä. Toisaalta immuniteettijärjestelmän vahvistaminen on hitaampi prosessi, mutta se on oikein hyvä menetelmä.

Ultraviolettivaloa on myös tutkittu vuosia, ja ICRF tutkii tämän ohjelman käyttöä. Inexpensive Cancer Treatments -artikkelissa mainitaan ultraviolettivalo-ohjelma. Tämä ohjelma on tuottanut vaarattoman Herxheimersin, joten tiedämme, että se tappaa mikrobeja verenkierrosta.

Oikein käytettynä tämä ohjelma tappaa mikrobeja verenkierrosta. Kyseessä on immuniteettia vahvistava tapahtuma, joten se tehoaa hitaasti, mutta mikrobien poistaminen verenkierrosta on syöpähoito, koska se vahvistaa immuniteettijärjestelmää.

Riippumatta siitä, mitä syöpäpotilas tekee, ohjelmassa tulisi kuitenkin olla jokin tekijä, joka poistaa mikrobit elimistä niin, että immuniteettijärjestelmä voi toimia kunnolla. Muuten syöpä voi palata.

Tohtori Bob Beckin panos
Normaali ihminen ei saa syöpää elinaikanaan. Tämä johtuu siitä, että hänen immuniteettijärjestelmänsä on niin vahva, että syöpäsolut pysyvät hallinnassa.

Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan ymmärrä, kuinka edistynyt ja vahva immuniteettijärjestelmä on, jos se toimii täysillä. Todellisuudessa on erittäin harvinaista, että immuniteettijärjestelmä on täysin toimintakelpoinen. Tämä osoittaa, että immuniteettijärjestelmän merkityksestä tiedetään kovin vähän.

Luontaislääketieteen tutkijat voivat osoittaa keinoja vahvistaa immuniteettijärjestelmää mielin määrin.

Koululääketieteen tutkijat eivät kuitenkaan ole koskaan yhteistyössä luontaislääketieteen tutkijoiden kanssa. Kuitenkin koululääketieteen tutkijat hallitsevat 99,999 prosenttia tutkimusrahoista. Luontaislääketieteessä tiedetään paljon immuniteettijärjestelmän vahvistamisesta. Koululääketieteessä tietous todella vahvan immuniteetin merkityksestä on niukkaa.

Kukaan ei tunne esimerkiksi neuropeptidien tilaa silloin, kun immuniteettijärjestelmä toimii täydellisesti.
On tosi, että jos ihmisen immuniteettijärjestelmä toimisi täydellisesti, kukaan ei koskaan saisi syöpää. Tällaista näkymää koululääketiede ei koskaan halua kohdata.

Tiedetään, että immuniteettijärjestelmä tuottaa kahta syövän vastaista molekyyliä interleukiinia ja interferoonia. Näitä molekyylejä kutsutaan neuropeptideiksi eli hermoproteiineiksi. Elimistössä on yli 2000 eri tyyppistä neuropeptidiä, mutta useimpia niiden syöpää estävistä vaikutuksista ei tunneta. Todellisuudessa ei kukaan tiedä, kuinka monta eri neuropeptidityyppiä keho voisi tuottaa.

Interleukiini, interferooni ja todennäköisesti useat muut neuropeptidit ovat ehdottoman tappavia syöpäsoluille.
Ongelmana on se, että ihmisen keho ei yleensä tuota optimimäärää näitä neuropeptidejä. Itse asiassa keho tuottaa näitä vain hyvin pienen määrän.

Syynä ovat mikrobit, mutta eivät samat mikrobit, jotka sijaitsevat syöpäsolujen sisässä. Syynä ovat syöpäsolujen ulkopuolella olevat mikrobit.

Keskivertoihmisellä on vähän alle kilo mikrobeja verenkierrossaan ja muissa paikoissa kehoa. Juuri nämä mikrobit haittaavat immuniteettijärjestelmän kykyä tuottaa näitä avainneuropeptidejä.

Mistä tiedämme tämän?

Bob Beckin menetelmästä. Tämä menetelmä perustuu yksinkertaiseen sähkölääketieteelliseen laitteeseen, joka puhdistaa veren mikrobeista täydellisesti muutamassa kuukaudessa. Alun perin se suunniteltiin AIDS:in parantamiseen, mutta se osoittautui myös syövän parannukseksi monissa tilanteissa (ei kuitenkaan kovin pitkälle edenneissä syövissä, koska se tarvitsee liian paljon aikaa tehotakseen).

Kysymys kuuluu: kuinka tämä yksinkertainen menetelmä parantaa syövän?

Kun verenkierrossa ei ole mikrobeja, immuniteettijärjestelmä vahvistuu enemmän kuin millään muulla menetelmällä. Keho tuottaa runsaasti neuropeptidejä (suhteellisesti, ei absoluuttisesti).

Kun mikrobien eliminoiminen on vahvistanut immuniteettijärjestelmän, neuropeptidit tuhoavat syöpäsolut.

Kaikkien mikrobien eliminoiminen verenkierrosta Bob Beckin laitteella voi kestää kuusi kuukautta. (Huom! menetelmää pitäisi jatkaa koko elämän ajan, muuten mikrobit palaavat.) Ei tiedetä, kuinka kauan immuniteetin vahvistaminen täydelliseksi kestää. On kuitenkin todennäköistä, että Immuniteetin vahvistuminen syöpää vastaan alkaa 6-7 viikon sisällä ohjelman aloittamisesta.

Fysiikan tohtori Bob Beckin panos tapahtui fysiikassa ja hän opetti fysiikkaa Kalifornian yliopistossa. Hänen osuuttaan ei saisi aliarvioida.

Jokaisen syöpäpotilaan, jota ei hoideta kemoterapialla tai muilla myrkyllisillä lääkkeillä, tulisi käyttää Bob Beckin laitetta.

Bob Beckin menetelmää ei kuitenkaan tulisi käyttää ensisijaisena syöpähoitona hoidon alettua. Kestää nimittäin vähintään kolme kuukautta, ennen kuin Beckin ohjelma alkaa tehota. On syytä käyttää ensin muita nopeammin tehoavia ohjelmia pitkälle edenneiden syöpien hoidossa.

Ehdottomasti kielletty aine tämän menetelmän yhteydessä on valkosipuli. Valkosipulia ei pitäisi kenenkään käyttää, koska se tappaa aivosoluja. Meillä on kuitenkin niin paljon aivosoluja, kuten Bob Beck huomauttaa, että kohtuullisesta määrästä valkosipulia ei oikeastaan ole haittaa.

Videoita Bob Beckistä Granada Ventura.

Yrttituotteita ei saa käyttää kahteen tuntiin Bob Beckin laitteen yhteydessä.

Ravintolisät vahvistavat immuniteettijärjestelmää
Monia vuosia on tiedetty, että muutamat kasvit ja muut luonnonaineet auttavat immuniteetin rakentamisessa ilman, että hankkiudutaan eroon kaikista mikrobeista verenkierrossa. Tiettyjen sienien on havaittu olevan avuksi immuniteettijärjestelmälle.

Nykyään on monia ravintolisiä, jotka auttavat immuniteettijärjestelmän vahvistamisessa tarjoamalla oikeita ravinteita. Mikään muu tuote ei kilpaile tehokkuudesta Beta-1, 3D Glucanin kanssa.

Onko siis hyvä ottaa betaglukaania estämään syöpää? Tohtori Vaclav Vetvicka, Vice Chairman and Director of Research at the Department of Pathology and Laboratory Medicine at the University of Louisville sanoo: “Kyllä. Betaglukaani auttaa suojaamaan syövältä ja monilta muilta sellaisilta sairauksilta, jotka täysin toimintakykyinen immuniteettijärjestelmä normaalisti poistaisi.”

Ainut lukijoilleni sopiva betaglukaanimerkki on Transfer Point. Klikkaa tästä.

Tässä on luettelo immuniteetin vahvistajista:
  • Beta-1,3D Glucan” Transfer Pointin valmiste
  • IP6 (inositoli hexafosfaatti)
  • luomulaatuinen germanium
    MGN3 / MGN-3 (saatavana Yhdysvalloissa kauppanimellä: BioBran)
    Eurooppalainen Biobran
  • AHCC-ravintolisä: Immpower, ImmunoKinoko, Immune-Assist sisältää AHCC:tä
    Artikkeli suomeksi AHCC:stä.
  • Immune Fx
  • zeoliitit (raskasmetallit haittaavat immuniteettijärjestelmää, zeoliitit poistavat raskasmetalleja)
  • Aloe Immune glyconutrient -tuote
  • Moducare (steroli- ja steroliini-ravintolisä)
  • Valkosipuli - kokonaisina kynsinä tai immuniteettia varten suunniteltuna ravintolisänä. Käytä vain aktiivisen syöpähoidon aikana.
  • RM-10 Ultra (Garden of Life)
  • Oncylon

Touchstone Essentials myy Pure Body Extra Strength -tuotetta suihkeena veren kelatoimiseen (puhdistamiseen), ja Pure Body -tuotetta nesteenä paksusuolen puhdistukseen.

On olemassa monia muita tuotteita, joiden väitetään vahvistavan immuniteettijärjestelmää, esimerkiksi Coriolan, D-Fraction, Mushroom Immunity Complex jne. Huomaa, että jokainen myyjä väittää heidän tuotteensa olevan paras ja musta myös, että Cancer Tutor -säätiöllä ei ole laboratoriotiloja heidän väitteidensä testaamiseen!

Roskaruoat
Usein kuulee sanottavan, että sokeri ja muut roskaruoat aiheuttavat syöpää.

Roskaruoat tuovat kehoon erittäin tiivistettyjä happamia ruokia. Mikrobit ovat mieltyneet happameen ympäristöön.
Näin roskaruoat luovat täydellisen ympäristön mikrobeille, joita on verenkierrossa, elimistössä ja myös syöpäsolujen sisässä.

Sen tähden syöpäruokavalioissa vältetään happamia ruokia ja keskitytään kokonaisiin (eli jalostamattomiin), emäksisiin ruokiin.

Luonnonlääketieteessäkin syöpä voi palata
Monissa syöpähoidoissa, olivat ne sitten syöpäsoluja tappavia syöpähoitoja tai hoitoja, joilla syöpäsolut muutetaan normaaleiksi soluiksi, saattaa esiintyä merkittävässä määrin regressioita (taantuma, uusiutuminen).

Toisin sanoen myös luonnollisissa syöpäsoluja tappavissa hoidoissa tai hoidoissa, joilla syöpäsolut palautetaan normaaleiksi soluiksi, syöpä voi palata. Jos syövän luontaishoidot eivät korjaa syövän perussyytä vereen ja erityisesti elimiin kohdistuvilla puhdistuksilla mikrobeista ja loisista, syöpä voi tulla takaisin.

Kuinka syöpä parannetaan
Lyhyesti, syövän parannustapoja on useita:
  1. Syöpäsolut voi turvallisesti ja hienovaraisesti tappaa ravinteilla, kuten laetrile eli B17-vitamiini.
  2. Syöpäsolujen sisässä olevat mikrobit voidaan turvallisesti ja hienovaraisesti tappaa käyttäen DMSO:ta, MSM:ää, hunajaa Troijan hevosina ja sähköisellä lääketieteellä tai muilla menetelmillä. The Dirt Cheap Protocol on täynnä tämän tyyppisiä hoitoja. Nämä hoidot toimivat synergisesti keskenään.
  3. Verenkierrossa olevat mikrobit voidaan turvallisesti ja hienovaraisesti tappaa ja vahvistaa näin immuniteettijärjestelmää tuottamaan interleukiinia ja interferoonia ja muita neuropeptidejä, jotka vuorostaan tappavat syöpäsoluja (esimerkkeinä Bob Beckin laite tai High RF Frequency Generator with Plasma Amplifier devices). (Huom! High RF Frequency Devices ovat suoria syöpähoitoja. Niillä ei vain tapeta mikrobeja verenkierrosta, ne tappavat myös mikrobeja syöpäsolun sisältä ja palauttavat syöpäsolut normaaleiksi soluiksi. Joten älä vertaa High RF Frequency -laitetta Bob Beckin laitteeseen.)
  4. Elimistössä olevat loiset ja mikrobit voidaan tuhota High RF Frequency Protocol -laitteella, mikä vahvistaa myös immuniteettijärjestelmää. Verkkosivulla tätä kutsutaan maksanpuhdistukseksi, koska tärkeimmät loiset ovat maksassa.
  5. Immuniteettia voidaan vahvistaa ravinteilla. Niillä voidaan myös parantaa syöpä, vaikka ne eivät tehoa yhtä nopeasti kuin jotkin muut hoidot. Monien luonnonkasvien on tunnistettu vahvistavan immuniteettia ilman, että ne tappavat kaikki verenkierrossa olevat mikrobit (tai ehkä jotkut niistä toimivat tappamalla mikrobit verenkierrosta ja kukaan ei oivalla, että ne toimivat sillä tavalla).
  6. Maitohapposyklin voi estää hydratsiinisulfaatilla (tämä ei ole suora parannusmenetelmä, mutta pidentää potilaan elämää siinä määrin, että muut hoidot ehtivät vaikuttaa).
  7. Syövästä vapaita soluja voi vahvistaa ravinteilla ja kivennäisillä. Huom! tämä ei ole suora hoito, mutta sitä käytetään yleisesti pidentämään potilaan elinaikaa, kunnes muut hoidot alkavat vaikuttamaan. Tosiasissa näin tapahtuu heti aluksi. Eniva Vibe on ylivoimainen tässä.
Tyypillisessä syöpähoidossa käytetään kolmea tai neljää edellä mainituista hoidoista ja mahdollisesti kaikkia seitsemää.

Jos käyttäisin Bob Beckin ohjelmaa, käyttäisin varmasti myös kasvi- ja yrttiohjelmia, jotka niin ikään vahvistavat immuniteettijärjestelmää. En kuitenkaan käyttäisi ravintolisiä ja yrttituotteita kahteen tuntiin Beckin ohjelman yhteydessä.

Mutta muista, että Beckin ohjelma ei ala vaikuttamaan nopeasti, joten sen ei tulisi olla ensisijalla, kun hoito aloitetaan.

Syöpä on systeeminen sairaus. Se johtuu elimistössä olevista mikrobeista (jotka heikentävät immuniteettijärjestelmää), syöpäsolujen sisässä olevista mikrobeista (jotka estävät ATP-energian tuotantoa), mikrobeista verenkierrossa (jotka estävät immuniteettijärjestelmää) ja niin edelleen.

Lähde www.cancertutor.com/what_causes_cancer/

Suomennos Jussi Yli-Panula





maanantai 12. joulukuuta 2016

Lopun alku sodassa lääketieteestä


Julkaistu alkujaan Life Extension Magazin -lehdessä 2015
Kirjoittanut Charles K. Bens, Ph.D.

Merkit ovat selvät; perinteisen lääketieteen tulisi lakata vastustamasta muutosta ja ryhtyä toimimaan sen vaatimalla tavalla.

Sota allopaattisen lääketieteen (koululääketiede) ja luontais- eli funktionaalisen lääketieteen välillä on jatkunut lähes 100 vuoden ajan. Yrttilääkinnän, ajurvedalääketieteen ja kiinalaisen lääketieteen muodossa oleva funktionaalinen lääketiede oli vallitseva maailmassa satoja vuosia. Sitten 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa bakteeriteoria sairauksista alkoi vallata alaa teknologian edistyksen, kuten röntgenin, elektronimikroskoopin ja antibioottien käytön mukana.

Uusi lääketieteen oppilaitos syntyi opettamaan tulevia lääkäreitä käyttämään näitä uusia diagnostisia välineitä, lääkkeitä ja leikkausmenetelmiä ulkoisia tunkeutujia vastaan. Lääkärit vakuuttuivat täysin, että useimmat sairaudet johtuvat bakteereista, viruksista tai konnasoluista, jotka oli leikattava pois tai hallittava näillä uusilla lääketieteen läpimurroilla.

Luonnonlääketiede hylättiin vanhentuneena ja epätieteellisenä. Lääketieteen oppilaitokset lakkasivat opettamasta tätä lääketieteen lajia ja lääkärilupia annettiin vain niille, jotka valmistuivat uusista lääketieteen oppilaitoksista, joita oli perustettu kaikkialle maassa.
Luontaislääkärit leimattiin puoskareiksi, samoin kiropraktikot ja kaikki niin sanotut luontaislääketieteen harjoittajat.

1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa luontaislääketieteen kannattajat alkoivat panna vastaan. Linus Paulingin epävirallisella johdolla pieni ryhmä tiedemiehiä ja lääkäreitä alkoi hoitamaan aivoperäisiä sairauksia, kuten masennusta ja skitsofreniaa ravinnolla ja ravintolisillä. He olivat tyytyväisiä tämän uuden lähestymistavan tuloksiin ja Pauling lopulta nimesi nämä hoito-ohjelmat “ortomolekylääripsykiatriaksi”.

Paulingin ja muiden uranuurtajien, kuten Abram Hoffer, edistyessä aivohäiriöiden hoidossa, myös muut kehon osat alkoivat saada huomiota osakseen. 1960-luvun hippiliike loi pohjavireen epäsovinnaisille hoidoille. Ravinto- ja yrttihoidot olivat viimeistä huutoa tämän vastakulttuurin edustajien keskuudessa. Muista tuli pian uskovia, kun perinteinen lääketiede osoitti onnistuvansa heikommin kuin monet olivat toivoneet. Käynnit naturopaateilla, kiropraktikoilla ja akupunktiossa alkoivat lisääntyä samalla, kun raportteja reseptilääkkeiden vaarallisista sivuvaikutuksista julkaistiin jatkuvasti.

Tämän holistisen liikkeen ensimmäisiksi johtajiksi 1980-luvulla tulivat Andrew Weil, Bernie Siegel ja Dean Ornish julkaistuaan mullistavia kirjoja. Toinen varhainen johtaja oli Joseph Pizzorno, joka osallistui Bastyr Universityn perustamiseen vuonna 1978 kouluttamaan luontaislääkäreitä. Bastyr University tunnetaan nykyään johtavana kouluna luontaislääketieteen maailmassa.

1970-luvun loppupuolella ja 1980-luvun alkupuolella alettiin osoittaa, että aivot ja keho todellisuudessa toimivat yhdessä koko ihmisen hyväksi. Tämä oli suora isku yli 400-vuotiselle perinteiselle lääketieteelliselle ajattelulle, joka alkoi ranskalaisen filosofi Rene Descartesin julistettua, että aivot olivat täysin erilliset eivätkä liittyneet kehon terveyteen. Monet lääkärit ovat sittemmin hylänneet tämän teorian ja osoittaneet selvästi mielen ja kehon välisen yhteyden.

Uusi edistysaskel
Ei-konventionaalisen lääketieteen mallia on kutsuttu monilla nimillä 50 viime vuoden aikana, muun muassa:
  • luonnollinen/luonnonmukainen
  • kokonaisvaltainen
  • vaihtoehtoinen
  • täydentävä
  • integratiivinen
  • toiminnallinen/funktionaalinen
Integratiivinen ja täydentävä muodostuivat päänimiksi 1990-luvun alkupuolella, kun pyrittiin saattamaan molemmat lääketieteet yhteen tyydyttämään paremmin hämmentyneen ja turhautuneen suuren yleisön tarpeita.
Tämä yhdistämisyritys otti pitkän askeleen eteen päin vuoden 1992 presidenttikampanjan aikana. Kolmannen puolueen presidenttiehdokas Ross Perot pyysi saksalaiselta lääkäriltä Hans Nieperiltä ideoita siitä, kuinka Amerikan terveydenhuoltojärjestelmä uudistettaisiin. Tohtori Nieper oli saavuttanut merkittävää mainetta syövän ja MS-taudin hoidoissa täysin luonnon aineilla. Hänen uudistusehdotuksensa päätyi lopulta Bill Clintonille, joka tultuaan valituksi, pyysi läheistä työtoveriaan Bill Richardsonia toteuttamaan lainsäädännön, joka auttaisi nopeuttamaan näiden luontaislääketieteen ohjelmien tutkimusta ja hyväksikäyttöä.

Utahin senaattori Orrin Hatchin avustuksella laki hyväksyttiin nimellä The Dietary Supplement Health and Education Act of 1994. Tämä laki ei vain taannut ihmisille oikeuden käyttää ravintolisiä, se johti lopulta rahoittamaan tutkimuksia eri ravintolisien tehosta ja luontaishoidoista.

Kuluneina 20 vuotena noiden merkittävien muutosten jälkeen, jotka tapahtuivat kansallisella tasolla, on tapahtunut monia muita muutoksia lääketieteen paradigmassa (on jonkun tieteenalan kulloinkin yleisesti hyväksytty oppirakennelma, ajattelutapa, suuntaus). On yhä enemmän näyttöä siitä, että lääketieteen perinteinen malli ei yksinkertaisesti toiminut.
Vaarallisia epäonnistumisen merkkejä
Samalla kun luonnollinen ja kokonaisvaltainen lääketiede etenee positiivisesti, perinteisessä lääketieteessä tapahtuu vastaavasti negatiivista kehitystä:
Terveydenhuollon kustannusten osuus bruttokansantuotteesta on vähitellen kasvanut. Vuonna 1960 se oli 5,2 %, ja sen arvioidaan nousevan lähes 20 %:iin vuoteen 2021 mennessä.
Vaikka Yhdysvallat kuluttaa terveydenhuoltoon likimain kaksi kertaa enemmän kuin muut teollisuusmaat, se on lähes pohjalukemissa kaikkien kansanterveyden mittareiden mukaan.

Noin 95 % jokaisesta terveydenhuollon dollarista käytetään hoitoon ja alle 5 % ennaltaehkäisyyn huolimatta siitä, että yli 70 % monista tappavista taudeista, kuten 2. tyypin diabetes, sepelvaltimotauti, aivohalvaus ja paksusuolen syöpä ovat ehkäistävissä elintapamuutoksilla.
The New England Journal of Medicine -lehden artikkelissa kerrottiin, että pallolaajennukseen ja sepelvaltimo-ohitusleikkauksiin käytettiin yli 100 miljardia dollaria vuonna 2007. Silti elinaika piteni vain 3 %:lla potilaista.

Tohtori David Eddy suoritti tutkimuksen perinteisen lääketieteen hoitojen tieteellisyydestä. Business Week Magazine -lehden artikkelissa lainattiin tohtori Eddyn tutkimusta ja kerrottiin, että vain 20-25 % kaikesta, mitä potilaille tehdään on todistettu tehoavan.

The Journal of Clinical Evidence -lehden mukaan vain 11 % tyypillisistä lääketiellisistä hoidoista voidaan luokitella hyödyllisiksi kontrolloiduilla sokkotutkimuksilla.
Perinteisen lääketieteen rintamalta on kerrottavana muutamia positiivisia asioita. Akuuttihoidossa on tapahtunut valtavia edistysaskeleita leikkauksiin liittyvässä teknologiassa. Kirurgia on muuttunut vähemmän invasiiviseksi ja monien leikkausten onnistumisaste on parantunut.

Samaan aikaan, kun perinteisen lääketieteen ansioluettelo on yhä surkeampi kroonisten sairauksien hoidossa, kokonaisvaltaisessa/funktionaalisessa lääketieteessä on tapahtunut päinvastainen kehitys.
Brittiläisessä lääketieteen julkaisussa Lancet Oncology todettiin, että ruokavalio (kasvispohjainen), jooga, meditaatio ja elämäntavan muutokset lisäsivät telomerien pituutta. Lyhyempi telomerien pituus on liitetty sairauksiin, kuten korkea verenpaine, liikalihavuus, sydäntauti ja eturauhassyöpä.

The Institute of Medicine kertoi the Wall Street Journal -lehdessä, että kokonaisvaltaisen terveydenhoidon menetelmillä (meditaatio, jooga, akupunktio, yrttilääkintä...) on tieteellisesti todettu lääketieteellisesti tehokkaiksi ja kustannustehokkaiksi.

Nutritional Medicine -kirjassa on yli 15 000 viitettä, joissa osoitetaan, että terveellinen ravinto ja ravintolisät voivat estää ja usein korjata lähes jokaisen kroonisen sairauden.

Tämä vahva todistusaineisto holistisen/funktionaalisen lääketieteen käytännöistä on raportoitu sadoissa vertaisarvioiduissa aikakauslehdissä. Rahavetoinen terveydenhoito ja lääketeollisuus ovat kuitenkin kyenneet torjumaan tämän kehityksen nokkelilla poliittisilla tempuilla. He ovat johdonmukaisesti hyökänneet luontaislääketiedettä vastaan käyttämällä perinteisen lääketieteen yhdistyksiä samalla, kun mahtava lääketeollisuus käyttää suunnatonta vaurauttaan kongressin ja median ohjailuun. Näin perinteinen lääketiede on kyennyt antamaan vaikutelman, että luontaislääketiede oli epätieteellistä.

Tämä taktiikka on heikentynyt internetin ansiosta, kun useammat ihmiset pääsevät käsiksi tietoon, jota valtavirran media ja niiden suuret lääketeollisuuden mainostajat eivät hallitse.
Lopun alku
Perinteisen lääketieteen korttitalo alkaa hajota, kun maineikas Cleveland Clinic ilmoitti muuttuvansa funktionaaliseksi. Clevelandin klinikan toimitusjohtaja tohtori Delos “Toby” Cosgrove ilmoitti hiljan useista merkittävistä toimenpiteistä, mm:
  • funktionaalinen perspektiivi ruokaan ja ravitsemukseen: lopullinen vastavirran lääketiede
  • tutkimus, joka testaa funktionaalisen lääketieteen malleja perinteiseen lääketieteeseen verrattuna kroonisissa sairauksissa, astmassa ja autoimmuunisairauksissa
  • hyvinvointilaitoksen luominen ja kansakunnan ensimmäisen hyvinvointipäällikön nimittäminen
  • kiinalaisen yrttiterapiaklinikan luominen lajissaan maan ensimmäisenä
  • klinikan 6,2 miljardin sairaalaverkoston, perheterveyskeskusten ja avohoitopotilasklinikoiden siirtyminen ratkaisevasti kokonaisvaltaiseen suuntaan
Tämä on merkittävin pyrkimys Yhdysvalloissa kokonaisvaltaiseen suuntaan valtavirran terveydenhuoltoverkostossa, mistä ansio paljolti kuuluu tohtori Mark Hymanille. Hän on tavannut tohtori Cosgroven useita kertoja kuluneina kahtena vuotena. Tohtori Hyman on Funktionaalisen lääketieteen instituutin johtokunnan puheenjohtaja ja kuuluu funktionaalisen lääketieteen todellisiin johtajiin.

Kahden vuoden ajan tohtori Cosgrove yritti saada tohtori Hymanin Clevelandiin. Tohtori Hyman vastusteli toimitusjohtajan suostutteluja sanoen, “Toby, sinä et halua minua sinne. Koska, jos tulen sinne, kerron sinulle, että suurin osa, mitä teette, on väärin, että todellisuudessa vahingoitatte ihmisiä, että haluaisin toteuttaa ohjelmia, jotka tyhjentävät puolet sairaaloistanne ja useimmat toimenpidehuoneet ja vähentää sairaala-aikaa ja lääkärikäyntejä jyrkästi. Sopiiko sinulle tämä?” Tohtori ei luopunut sitoumuksestaan uuteen suuntaa ja on edennyt tohtori Hymanin täydellä tuella ja avustuksella.

Tämä kova lausunto perinteisestä lääketieteestä on paljolti sama, jonka tohtori Hyman antoi Yhdysvaltain senaatin kuulemisessa terveydenhuollosta. Hän sanoi:
“Ette ratkaise nykyistä terveydenhuollon kriisiä, jos vain jatkatte väärien asioiden tekemistä paremmin.”
Merkit ovat selvät; perinteisen lääketieteen tulee lakata vastustamasta muutosta ja ryhtyä toimimaan sen vaatimalla tavalla. Tässä taistelussa pelkästään perinteiseen lääketieteeseen uskovat eivät voi voittaa, ja mitä enemmän he vastustavat, sitä enemmän uskottavuutta ja arvostusta he menettävät. Tämä merkitsee todellakin lopun alkua sodassa lääketieteestä.

Blogin pitäjän kommentti
Lääketieteessä, kuten kaikessa muussakin pitää paikkansa totuus: mikäli haluat ymmärtää jonkin ilmiön nykyhetkeä, on sinun tunnetta sen historia. Lue edellä olevaa artikkelia täydentävä esitys  
Terveydenhuollon ja lääkekartellien yhteinen historia

 Suomennos Jussi Yli-Panula

maanantai 5. joulukuuta 2016

17 syytä puhdistaa keho sitruunavesi- ja cayennepippurijuomalla

Muutamia vuosia sitten sitruuna- ja cayennedieetti oli kuuluisuuksien keskuudessa valtavan suosittu laihdutuskeinona. Ruokavalio koostui hunajalla makeutetusta sitruunavedestä mausteena ceyennepippuri. Puhdistavan vaikutuksen saamiseksi suositeltiin, että pelkästään tätä tulisi nauttia 10 päivän ajan. Kuuri johti luonnollisesti nopeaan painonputoamiseen, mutta useimmille siitä ei ollut pitkäaikaista hyötyä.

Useimpien ruokavalioitten tapaan vähemmän äärimmäinen menetelmä on usein tehokkaampi ajan pitkään. Cayennepippurin ja sitruunan ominaisuudet ovat ihanteellisia kehon puhdistukseen, kun niitä käytetään täydentämään terveellistä elämäntapaa. Sitruunavedestä, hunajasta ja cayennepippurista koostuva juoma, jota nautitaan päivittäin voi tarjota runsaasti hyötyjä osana terveellistä ruokavaliota.

Tämän luonnollisen eliksiirin terveyshyödyt johtuvat paljolti sitruunan ja cayennepippurin vahvoista vaikuttavista ainesosista. Sitruuna sisältää noin 8 % sitruunahappoa, jota on historiallisesti käytetty luonnollisena säilöntäaineena. Sitruunahappo edistää sujuvaa ruoansulatusta, auttaa hajottamaan munuaiskiviä ja kehon emäksisöimistä.

Cayenne täydentää oman uskomattoman terveyspakkauksensa kapsaisiinin avulla, yhdisteellä, joka on saanut merkittävää huomiota tiedemaailmassa. Kapsaisiinin on todistettu hoitavan kaikkea päänsärystä nivelkulumaan. Tutkimus jatkuu paljastaen joka vuosi lisää ihmeitä tästä antioksidantista.

Yksittäisiltä ainesosiltaankin sitruuna ja cayenne ovat huomionarvoisia, mutta yhdessä ne tarjoavat todella ravitsevan terveysjuoman. Tässä on 17 syytä puhdistaa elimistö juomalla joka päivä sitruunavettä cayennepippurin kanssa.

Sitruuna- cayennepippurijuoma...
  1. vahvistaa immuniteettia
    Sitruunat sisältävät suuren määrän C-vitamiinia, joka vahvistaa immuniteettijärjestelmää. Cayennepippuri sisältää kapsaisiini-nimisen ainesosan, jolla on myös immuniteettia vahvistavia ominaisuuksia. Vuonna 1998 the International Journal for Vitamin and Nutrition Research -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kapsaisiinilla ruokituilla hiirillä oli parempi immuunivaste kuin niillä, jotka eivät saaneet kapsaisiinia.
  2. stimuloi maksaa
    Sitruunassa ja cayennepippurissa oleva vitamiini- ja kivennäisyhdistelmä edistää maksan toimintaa. Yhdistelmä antaa maksalle oikean ravinneyhdistelmän, joka puhdistaa maksasta vahingollisia aineita, kuten sokeria ja alkoholia.
  3. auttaa ruoansulatusta
    Cayennepippuri parantaa ruoansulatusjärjestelmää ja suolistoa. Se voi rauhoittaa ilmavaivoja, vatsan happamuutta ja muita ruoansulatusongelmia. Sitruuna edistää myös luonnollisella tavalla ruoansulatusjärjestelmää ja tasapainottaa kehon happamuutta. Sitruunamehun juominen voi vähentää myös närästystä ja happamia röyhtäisyjä.
  4. suojaa bakteereilta
    Cayenne ja sitruuna ovat molemmat  vahvoja liittolaisia bakteereja vastaan. Sitruunan ja cayennen ominaisuudet ovat niin vahvoja, että niitä voidaan käyttää bakteereja vastaan. Sitruunamehun juominen cayennen kanssa voi estää sairastumisia. Jos satut saamaan infektion, sitruunan ja cayennen yhdistelmä voi vähentää oireitasi.
  5. alentaa verenpainetta
    Cayenne stimuloi verenkiertoa, mikä voi auttaa pitämään verenpaineen normaalina. Se saattaa jopa ehkäistä yleisiä sydänvaivoja, jotka voivat johtaa vakaviin sairauksiin. Cayenne vahvistaa verisuonia, pitää veren liikkeessä tehokkaasti ja kolesterolitason matalana.
  6. hillitsee mielihalujaSitruunalla on ruokahalua hillitseviä ominaisuuksia, jotka voivat myös vähentää sokerinhimoa päivän kuluessa. Cayenne edistää aineenvaihduntaa polttamalla rasvaa samalla, kun se hillitsee ruokahalua. Yhdistelmä on vaivaton apu painonpudotukseen. Se vahvistaa kehoa säilyttämään terveellisen painon ja hillitsee liikasyöntiä.
  7. auttaa lymfan terveyttä
    Cayenne on yleisvahvistaja. Se vahvistaa soluja toimimaan tehokkaammin. Tämä ei vain paranna verenkiertoa vaan myös lymfajärjestelmän terveyttä.
  8. mahdollisesti ehkäisee syöpää
    Sitruunalla ja cayennellä on lyhytaikaisia ja pitkäaikaisia hyötyjä. Vuonna 1998 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että kapsaisiinilla on 22  syöpää ehkäisevää ominaisuutta. Joidenkin tutkimusten mukaan kapsaisiinin nauttimisella on yhteys keuhkosyövän vähenemiseen.
  9. ehkäisee viruksia
    Sitruunalla ja cayennellä yhdessä on ominaisuuksia, jotka rauhoittavat virusinfektioita, erityisesti kurkkukipuja. Sitruuna vahvistaa immuniteettijärjestelmää. Cayennessä on yhdisteitä, jotka rauhoittavat kurkkukipua ja vähentävät tukkoisuutta. Tämä juoma on ihanteellinen vilustumis- ja flunssa-kautena.
  10. parantaa ientulehdustaSitruuna sisältää runsaasti C-vitamiinia, joka voi tehota ientulehdukseen. Useimmat aikuiset kärsivät C-vitamiinin puutteesta ruokavaliossa, mikä voi aiheuttaa bakteerien leviämisen suussa. Tutkijat ovat todenneet, että cayennepippurin kapsaisiini liittyy hammassäryn vähenemiseen.
  11. rauhoittaa mahasuolikanavaa
    Cayennen juominen voi auttaa lievittämään mahan ja suoliston ärsytystä. Se vähentää tulehdusta ja muita ärsytysreaktioita ruoka-allergioihin tai ruoansulatuksen heikentymiseen. Tämä merkitsee, että cayennen lisääminen voi auttaa helpottamaan vatsavaivoja, alentamaan (tai jopa poistamaan) mahahaavoja ja avaamaan tukkoisia hengitystiehyeitä. Sitruunamehun atomirakenne muistuttaa mahan ruoansulatusyhdisteiden rakennetta. Sitruuna- ja cayennepippurimehun juominen voi itse asiassa auttaa mahaa tuottamaan enemmän sappinestettä, jolloin ruoka liikkuu mahan kautta tehokkaammin. Tämä vähentää aikaa, jonka ruoka viipyy mahassa estäen tiettyjä proteiineja sisältävien ruokien mädäntymisen suolistossa. Tuloksena on vatsan ärsytysten ja mahahaavojen riskin väheneminen ja viime kädessä parempi suhde ruokaan.
  12. lievittää kipuaCayennepippurin kyky ratkaisevasti vähentää hermo- ja nivelkipua on ollut merkittävän tieteellisen tutkimuksen kohteena. Cayenne pystyy tähän vähentämällä kehon mastosoluja, jotka liittyvät tulehdukseen ja kipuun. Cayennepippurissa esiintyvä kapsaisiini estää tehokkaasti kehon aine-P:n tuotannon, yhdisteen, joka aktivoi kipumekanismin aivoissa. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että ammentamalla loppuun kehon aine-P:n potilaat havaitsivat, että niin nivel- kuin hermosärky vähenivät merkittävästi. Tutkimukset osoittavat myös, että nauttimalla cayenne- ja muita tulisia pippureita joka päivä voi ratkaisevasti vaikuttaa selkäkipuun. Sitruuna muodostaa hyvän parin cayennen kanssa kivun lievityksessä, koska ne tehokkaasti estävät tulehduksia. Koska tulehdus kuuluu kivun päämarkkereihin, sitruunan käytön lisääminen elämässäsi voi olla vain hyvä asia!
  13. pitää ihon terveenäSitruunoiden ihoa parantavat kyvyt ovat legendaariset. Pikainen Google-haku näyttää satoja luonnollisia hoitoja kuivasta, kutiavasta ihosta vakaviin ihosairauksiin kuten psoriasis tai ekseema. Monet eduista ovat peräisin sitruunan korkeasta C-vitamiinipitoisuudesta, joka on tunnettu antioksidantti ja vapaiden radikaalien kaappaaja. Koska vapaiden radikaalien aiheuttamat vauriot heikentävät ihon terveyttä, enemmän C-vitamiinia sitruunan kanssa merkitsee nuorekkaampaa ihoa.
    Cayenne ei tosin ole täynnä C-vitamiinia, silti ihmiset ovat käyttänet sitä satoja vuosia hoitona erilaisiin ihovaivohin. Näitä ovat käärmeenpuremat, hiertymät, avohaavat, hyttysten puremat ja kaikki siltä väliltä.
  14. estää verihyytymiä
    Kuten monet tietävät, verihyytymät voivat olla hyvin vaarallisia, jos ne jäävät diagnosoimatta. Näin tapahtuu, kun valtimoihin ja verisuoniin tulee tukkeumia, jotka rajoittavat verenvirtausta ja nälkiinnyttävät kehon hapesta ja ravinteista. Cayenne saattaa auttaa vähentämään verihyytymien vaaraa johtuen suuresta kapsaisiinin määrästä. Tämän ihmeellisen yhdisteen uskotaan poistavan valtimoita ahtauttavia rasvakertymiä sekä laajentavan valtimoita ja verisuonia poistamalla mahdollisia hyytymiä.
  15. auttaa painonpudotusta
    Vaikka cayenne ei ehkä ole laihduttamisen graalin malja, se antaa varmasti lupauksia ruokahalun vähentäjänä ja painonpudotuksen nopeuttajana. Vuonna 2009 the Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että kapsaisiini “hillitsi nälkää ja lisäsi täyteläisyyden tunnetta” tehden siitä hyödyllisen liittolaisen kamppailussa painon pudottamisen kanssa. Sitruuna voi olla myös mainio tapa pitää paino kurissa johtuen sen ruoansulatusta tukevista ominaisuuksista. Aamuinen sitruunan juominen lisää sappinestettä, mikä takaa, että ruoansulatus kykenee paremmin hajottamaan ravintoa. Tämä tarkoittaa, että jokaisessa suupalassa hyödynnetään enemmän ravinteita. Sen tähden ei tarvitse syödä niin paljon kylläisyyden säilyttämiseksi. Lisäksi, tutkijat ovat osoittaneet sitruunan merkittävästi alentavan verensokeripiikkejä runsaasti hiilihydraatteja sisältävän aterian jälkeen alentaen näin lihomisen vaaraa.
  16. antaa potkua
    Onko aamulla alkuun pääseminen kamppailua ilman yhtä tai useampaa kupillista vahvaa kahvia? Vaikka tietyn tyyppiset kahvit ovat hyväksi, kahvia tulisi juoda vain kohtuullisesti ja pysytellä hyvissä laaduissa.
    Erinomainen, terveellinen vaihtoehto on sitruunamehu ja cayennepippurijuoma heti aamulla. Sitruuna auttaa parantamaan energiatasoa tarjoamalla keholle runsaasti negatiivisesti varautuneita ioneja. Kun nämä ionit pääsevät ruoansulatuskanavaan, ne antavat lähes välittömän energialähteen ilman kofeiiniin tai sokeriin liittyviä jälkivaikutuksia.
    Ja vielä, cayennepippurissa esiintyvä kapsaisiini näyttelee tärkeää roolia lämmöntuotossa. Tämä on prosessi, jolla keho muuntaa energian lämmöksi. Parempi lämmöntuotto merkitsee enemmän lämpöä, mikä taasen parantaa ruoansulatusta ja lisää energiaa.
  17. lievittää päänsärkyjä
    Jos kärsit jatkuvasti lamaannuttavista migreenipäänsäryistä, käytät joko reseptilääkkeitä tai vetäydyt pimeään huoneeseen. Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei ole paras mahdollinen. Näistä lääkkeistä saa usein haittavaikutuksia. Sitä paitsi aina ei ole aikaa vetäytyä pimeään huoneeseen aina päänsäryn iskiessä!
    Tutkimusten mukaan cayennepippuri kykenee merkittävästi vähentämään migreenejä ja rypälepäänsärkyjä johtuen sen kyvystä heikentää kehon aine-P:n tuotantoa. Näin tapahtuu, kun cayennen sisältämä kapsaisiini simuloi kivuntunnetta jossakin toisessa kehon osassa ja lopulta köydyttää aine-P:n ja siten vähentää kipua tai jomotusta päässä.
Juo sitruunaa ja cayennepippuria päivittäin heti aamulla saadaksesi kaikki hyödyt, joita ne tarjoavat. Me emme suosittele äärimmäistä dieettiä, jossa juodaan pelkästään sitruunavettä ja cayenneä. Tämä ei ole terveellinen tapa laihtua tai puhdistautua eikä se saisi olla ainut ravintolähteesi päivän aikana. Tasapainota kehoa puhdistavan juomasi terveellä ruokavaliolla, jossa on runsaasti vihanneksia ja hedelmiä ja voit paljon paremmin käden käänteessä.

Liivi Hess
http://www.thealternativedaily.com

Suomennos Jussi Yli-Panula

tiistai 29. marraskuuta 2016

D-vitamiinipuutoksen hoito

Menetelmäni D-vitamiinin puutoksen hoidossa (Sarfraz Zaidi: Power of Vitmin D)

15 viime vuoden aikana olen hoitanut tuhansia potilaita, joilla on D-vitamiinin puutos. Omien kliinisten havaintojeni perusteella olen kehittänyt erityisen, tieteellisen ja kuitenkin käytännöllisen hoitomenetelmän, joka toimii hyvin potilaillani. Hoitoni D-vitamiinin puutokseen on seuraava

1. D-vitamiinitilan arvioiminen
Ensiksi, arvioin ja hoidan jokaisen yksilöllisesti. Tilaan 25 (OH) D-vitamiiniveriarvon määritelläkseni D-vitamiinitilan. Tämä ilmaisee tarkasti kaikkien muuttuvien tekijöiden vaikutuksen kuten maantieteellisen sijainnin, vuoden ajan, etnisyyden, työskentelytapojen, ruokailutottumusten, ulkoilun ja aurinkovoiteiden käytön. Ilman arvailua. Ilman sokkona tehtyjä suosituksia. Mielestäni tämä on tieteellisin menetelmä määritellä D-vitamiinitila!

2. optimaali D-vitamiinitaso
Laboratoriokokeiden jälkeen keskustelen tuloksista potilaitteni kansa.
25 (OH) D-vitamiinitason tulisi olla vähintään 75 nmol/l. Laajan kokemukseni perusteella käsitykseni on, että optimaali 25 (OH) D-vitamiinitaso on 125-250 nmol/l. Mielestäni tämä D-vitamiinipitoisuus on tärkeä vahvalle luustolle, immuniteetin parantamiselle, kipujen hoitoon, krooniseen väsymykseen ja syövän, sydäntaudin, osteoporoosin, hammasten lohkeamisen, diabeteksen, korkean verenpaineen, munuaistaudin, masennuksen ja muistin hoitoon.

3. optimaalin D-vitamiinitason saavuttaminen
Keskustelen jokaisen potilaan kanssa eri vaihtoehdoista, joita he voivat käyttää saavuttaakseen optimaalin D-vitamiinitason. D-vitamiinin lähteitä ovat aurinko, ravinto, D-vitamiiniravintolisät ja ultraviolettilamput.

Keskivertoihmisen ei ole mahdollista saada hyvä D-vitamiinitaso pelkästään auringosta tai ruoasta. Kokemukseni mukaan kaukasialaisen pitää olla uimapuvussa etelä-Kalifornian auringossa noin kaksi tuntia päivässä saadakseen hyvän D-vitamiinitason. Mustaihoisen tulisi olla auringossa noin kymmenen tuntia päivässä. Kuinka monella ihmisellä on mahdollisuus tällaiseen elämäntapaan ympäri vuoden?

Pitkän urani aikana olen tavannut vain yhden ihmisen, jonka D-vitamiinitaso oli hyvä eli yli 125 nmol/l ilman, että hän otti D-vitamiinia ravintolisänä. Hän oli vaaleaihoinen hengenpelastaja, joka vietti auringossa noin neljä tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Tämä määrä aurinkoa ei ole vain epäkäytännöllistä vaan myös epäviisasta. Se lisää merkittävästi ihosyövän riskiä, erityisesti vaaleaihoisilla.

Mietipä tätä: 2,5 desissä on vain 2,5 mikrogrammaa D-vitamiinia. Sinun olisi juotava 10-20 desiä päivässä saadaksesi hyvän D-vitamiinitason. Tämä ei ole vain epäkäytännöllistä vaan myös epäviisasta. Kuvittele minkä määrän kaloreita, LDL-kolesterolia (huono kolesteroli) ja sokeria saisit näin valtavasta maitomäärästä.
 D-vitamiinilla vahvistettu annos muroja sisältää noin 1-2 mikrogrammaa D-vitamiinia. Voit kuvitella kuinka paljon muroja sinun olisi syötävä saadaksesi hyvän D-vitamiinitason. Näin suurella muromäärällä on monia negatiivisia seurauksia.

Käytännölliseltä kannalta katsottuna suosittelen, että käytät kolmea D-vitamiinilähdettä: aurinko, ravinto ja D-vitamiiniravintolisät. En milloinkaan turvaudu ultraviolettilamppuihin, jotka ovat kalliita ja kokemukseni mukaan tarpeettomia.

Auringonvalo
Aurinko on erinomainen D-vitamiinin lähde, mutta se aiheuttaa myös ihosyöpää. (Käsitys, että auringonotto aiheuttaa ihosyöpiä näyttää olevan kiistanalainen asiantuntijoidenkin keskuudessa. Tästä lisää tuonnempana. suom. huom.)

Järkevä suhde auringonottoon
Nykymaailmassa ei voi saada riittävästi D-vitamiinia auringosta. Olisi kuitenkin pyrittävä ottamaan osa D-vitamiinista auringosta.

Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon aurinkoa polttamatta ihoa.
On paljon epätietoisuutta auringon saannista, ihosyövästä ja aurinkovoiteiden kätöstä. Melanooma on hengenvaarallisin ihosyövän muoto, jota yleensä esiintyy ihon alueilla, jotka tyypillisesti altistuvat auringolle, kuten yläselkä ja reidet. Melanoomaan kuolleisuus on kaksinkertaistunut vuosien 1975-2010 välillä huolimatta aurinkovoiteiden käytön lisääntymisestä tänä aikana. Useimmat auktoriteetit ovat samaa mieltä siitä, että melanooman riskejä ovat solariumin käyttö, vaalea iho, pisamat, luomien määrä iholla, ultraviolettisäteilylle altistuminen ja vaikeat auringonpoltot. Sen tähden auringonpolttoja ja solariumia tulisi välttää.

Tässä  kohdassa päätin selvittää tohtori Mercolan kannan auringonoton vaikutuksista ihosyöpään. Tässä hänen artikkelinsa:

Asianmukainen auringonotto todennäköisemmin estää melanoomaa kuin aiheuttaa sitä
Useat tutkimukset ovat viime vuosina vahvistaneet, että asianmukainen auringolle altistuminen auttaa estämään ihosyöpää. Itse asiassa melanooman esiintymisen on havaittu vähenevän, kun aurinkoa saadaan enemmän ja aurinkovoiteiden taasen lisäävän syöpiä.

Eräässä tällaisessa tutkimuksessa todettiin, että enemmän aurinkoa saaneet melanoomapotilaat kuolivat vähemmän todennäköisesti kuin muut melanoomapotilaat. Lisäksi melanoomaan jo sairastuneiden potilaiden kasvaimet olivat vähemmän aggressiivista tyyppiä.

Tuore the European Journal of Cancer -lehden (8. kesäkuuta 2008) artikkeli tuki aiempia tutkimuksia, joiden mukaan aikaisemmin enemmän aurinkoa saaneiden syöpäpotilaiden selviytymisaste parani.

Lisäksi, melanooma on yleisempi sisätyöntekijöillä kuin ulkotyöntekijöillä. Se on myös yleisempi niillä kehon alueilla, jotka eivät saa lainkaan aurinkoa. Lisäksi UVB-säteilyn on todettu viivästyttävän melanooman puhkeamista, jos henkilöllä on perinnöllinen taipumus ihosyöpään.

Miksi näin voilla? Melanooman esiintyminen lisääntyy, ja riskin vähentämiseksi asiantuntijat edelleen varoittavat altistumasta auringolle. Ovatko he tosiaan näin väärässä?

Yhdellä sanalla, kyllä!

Mikä on todellinen syy kohoavien melanoomalukujen takana?
Melanooman lisääntymisestä puhuttaessa ei kerrota, että auringon saanti ja D-vitamiinitila vähenevät jyrkästi. Yksistään tilastot kertovat, että nykyisissä suosituksissa on vakava virhe, kun niissä suositellaan karttamaan aurinkoa ihosyövän välttämiseksi.

D-vitamiinitutkimukset osoittavat edelleen, että vaikka aurinko lisää perinnöllisiä ihovaurioita ja voi aiheuttaa ihosyöpää, keho on älykkäästi luonut järjestelmän tämän riskin välttämiseksi. D-vitamiinia muodostuu ihosta auringonvalon ansiosta. Sitten D-vitamiini menee suoraan ihon geeneihin, missä se estää ne epänormaaliudet, jotka ultraviolettivalo aiheuttaa.

Kun siis vältät aurinkoa kokonaan tai levität aurinkovoidetta aina ulos mennessäsi, ihosi ei tuota D-vitamiinia ja jäät ilman tätä sisään rakennettua syöpäsuojaa. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä, miksi melanooma lisääntyy. Syöpä lisääntyy huolimatta siitä, että useimmat noudattavat laajasti levitettyjä suosituksia välttää aurinkoa ja käyttää aurinkovoiteita.

D-vitamiini - tärkein avain optimaaliin terveyteen
D-vitamiini eroaa muista vitamiineista siinä, että se vaikuttaa koko kehoon. Tähän vitamiiniin vastaavia reseptoreita on löydetty lähes jokaisesta solutyypistä aivoista luustoon. Tästä johtuen tutkijat löytävät D-vitamiinista terveyshyötyjä lähes jokaiselta alueelta, jota he tutkivat.

Esimerkiksi D-vitamiinitason optimoiminen voi auttaa estämään jopa 16 eri syöpätyyppiä, kuten haima-, keuhko-, rinta-, munasarja-, eturauhas- ja paksusuolisyöpä. D-vitamiinin vaikutus syöpäriskiin  ei ole vain vähäinen. Se voi vähentää riskiä jopa 60 prosentilla!

Tämä ei kuitenkaan tapahdu ikään kuin sytyttäisi valot katkaisimesta. Ei ole kyse onko D-vitamiinia vai ei. Kyse on annoksesta.

Saadaksesi edut, jotka tarvitset varmista, että arvosi on terapeuttisella tasolla.

Tohtori Heaneyn mukaan keho tarvitsee 100 mikrogrammaa päivässä nykyisen D-vitamiinitason ylläpitämiseen. Jotta voisit nostaa arvoasi, sinun on lisättävä joko auringon ottoa tai ottaa D-vitamiinia.

D-vitamiinin saantisuositus (Tohtori Heaney)


    Ikä                     Annos
alle 5 v              0,87 mcg/0,5 painokiloa kohden
5–10 v              63 mcg
18–30 v           100-200 mcg
raskaana         125-250 mcg
olevat naiset  

Vuoden 2009 marraskuussa tunnetut lääkärit Cedric Garland ja Tracey O'Connor johtivat Torontossa Kanadassa seminaarin, jonka aiheena oli, kuinka D-vitamiinilla voitaisiin estää rintasyöpää, tarttuvia tauteja, 1-tyypin diabetesta, korkeaa verenpainetta, paksusuolen syöpää ja vanhusten kaatumisia.

Esiintyjinä oli joitakin tunnetuimpia D-vitamiinitutkijoita, kuten Robert P. Heaney, Reinhold Vieth, John White ja Susan Whiting.

Arviolta 25-50 prosenttia kaikista terveydenhuollon kustannuksista voitaisiin säästää huolehtimalla riittävästä D-vitamiinin tasosta veressä.

Konferenssissa tarkasteltiin tämän hetkistä tutkimuskäytäntöä, jotta kyettäisiin toteuttamaan tietoon perustuvia toimenpiteitä puutosepidemian ratkaisemiseksi ja ehkäistä monia sairauksia.

Yhdysvaltain virallinen päiväannossuositus on 10 mcg valtaosalle väestöä. Tätä annosta suositeltiin riisitautia vastaan, mikä toimii hyvin, mutta se ei suojaa lainkaan syövältä, sydäntaudilta ja infektioilta. (Suomen saantisuositus on sama, paitsi yli 70-vuotiaille 20 mcg.)

Jotta tähän terveelliseen veriarvoon päästäisiin, useimmat aikuiset tarvitsevat noin 200 mcg D-vitamiinia joka päivä. Valtaosa matkoillani tapaamista ihmisistä, jotka ottavat D-vitamiinia, ottavat sitä 25 mikrogrammaa uskoen ottavansa “suuria” annoksia. Älkää pettäkö itseänne. Aikuiset tarvitsevat todennäköisesti noin 200 mikrogrammaa päivässä.

Jotkut pelkäävät saavansa yliannoksen D-vitamiinia auringosta.
Näin ei yleensä tapahdu siksi, että auringon UVA-säteet tuhoavat liian D-vitamiinin. Tämä on luonnollinen mekanismi, joka estää liikasaannin.

Pyydän kuitenkin ymmärtämään, että noin 10 % tätä lukevista ihmisistä tarvitsee yli 200 mikrogrammaa. Olen tavannut ihmisiä, jotka tarvitsevat 750 mikrogrammaa päivässä saadakseen veriarvonsa terveyttä edistävälle tasolle. Raskaana oleville naisille suositellaan 125-240 milligrammaa päivässä.

Muistakaa, että ainut tapa tietää varmasti on testauttaa veriarvo.

25-hydroksi-D-vitamiinitestin arvot

Puutos              Optimi               Syöpä ja               Toksisuuden
                                                     sydäntauti            raja
alle 75 nmol/l    75-175 nmol/l     175-250 nmol/l       625 nmol/l    

Uusien tutkimusten valossa nykyiset D-vitamiinin saantisuositukset ovat vanhentuneita
Vuoden 2008 lopulla Amerikan lastentautien akatemia kaksinkertaisti D-vitamiinin suosituksensa vauvoille, lapsille ja nuorille. Se korotettiin 5 mikrogrammasta 10 mikrogrammaan päivässä. (Suomen suositukset: 2 vk - 2 v 10 mcg, 2 - 17 v 10 mcg, 18 - 60 v 10 mcg, 61 - 74 v 10 mcg, 75 v 20 mcg, odottavat äidit 10 mcg, suom.huom.)

Valitettavasti nämä ovat edelleen surkean riittämättömiä suosituksia.

Tutkimukset paljastavat, että lapset saattavat tarvita kymmenkertaisen määrän saadakseen ne terveyshyödyt, jotka optimitasoinen D-vitamiini tarjoaa.

Uusimpaan tutkimukseen perustuen esimerkiksi 18 kiloa painaville lapsille suositeltu keskimääräinen annos olisi 35 mikrogrammaa ja 77 kiloa painavalle aikuiselle annos olisi 150 mikrogrammaa päivässä.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että D-vitamiinin tarve on erittäin yksilöllistä, koska D-vitamiinitila riippuu useista tekijöistä, kuten ihonväri, maantieteellinen sijainti ja säännöllisesti saadun auringonvalon määrä.

D-vitamiinin optimoiminen on kustannustehokkaimpia terveysstrategioita
Muista, että sinua eivät sido viranomaisten erehdykset ja virheelliset suositukset. Voit ottaa 200 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä - tai enemmän - jos se on tarvitsemasi määrä, jolla pääset hydroksi D -arvoon 100 nmol/l. D-vitamiini voi vähentää suuresti sydäntautiriskiä, syöpää, osteoporoosia, osteomalasiaan (luuston pehmeneminen) ja monia muita sairauksia. Se on uskomattoman tärkeä ravinne, jolla on valtavia terveyshyötyjä.

Muista, että ottaessasi D-vitamiinia K2-vitamiinin tarve lisääntyy. D-vitamiini tarvitsee myös riittävästi magnesiumia ja sinkkiä toimiakseen oikein. Paras tapa on ottaa terveellisen rasvan kanssa, koska D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini.

Huolehdi myös, että lapsesi saa riittävästi D-vitamiinia, erityisesti ensimmäisen ikävuoden aikana. Jos olet raskaana tai suunnittelet raskautta, mittauta D-vitamiiniarvosi ja varmista, että D-vitamiinitasosi pysyy optimitasolla, koska lapsesi tarvitsee sitä jo kohdussa. Tohtori Heaney sanoo:

“Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, mutta koskaan ei liioin ole liian varhaista aloittaa. On yhä selvempää, että lapsuuden aikainen D-vitamiinin puutos aiheuttaa seurauksia keski-iässä ja myöhemmällä iällä. On sydäntä särkevää nähdä, kun ihmiset eivät välitä tästä suhteesta. Vauvat tarvitsevat riittävän D-vitamiinitilan aikana, jolloin he rakentavat immuniteettijärjestelmäänsä. Jos he eivät onnistu siinä, he altistuvat erilaisille autoimmuunisairauksille 1-tyypin diabeteksesta MS-tautiin."

Viime aikoina on osoitettu, että synnytysikäiset naiset ovat alttiimpia pre-eklampsialle (raskauden 24. viikon jälkeen ilmenevä sairaus, jonka oireita ovat verenpaineen nousu, valkuaisvirtsaisuus ja turvotus.), jos he eivät ole saaneet riittävästi D-vitamiinia oman elämänsä ensimmäisenä vuotena. On masentavaa huomata, että varhaisen elämän käyttäytyminen vaikuttaa myöhempään elämään surullisella tavalla, millä on kova hinta.

Mitä sinun tarvitsee tietää K2-vitamiinista, D-vitamiinista ja kalsiumista
K2-vitamiini on tärkeä rasvaliukoinen vitamiini, jolla on tärkeitä tehtäviä sydämen ja aivojen suojaamisessa sekä luuston rakentamisessa. Sillä on myös tärkeä tehtävä syövän ehkäisyssä.

K2-vitamiinin biologinen tehtävä on ohjata kalsium oikeisiin paikkoihin kehossa, kuten luustoon ja hampaisiin. Se auttaa myös poistamaan kalsiumia paikoista, missä sitä ei saisi olla, kuten valtimoista ja pehmytkudoksista.
K2-vitamiinin optimimäärät ovat vielä tutkimuksen alaisia, mutta näyttää todennäköiseltä, että 180-200 mikrogrammaa K2-vitamiinia saattaa olla riittävä aktivoimaan kehon K2-riippuvaiset proteiinit ohjaamaan kalsiumin oikeille alueille.

Jos otat D-vitamiinia suun kautta, tarvitset myös K2-vitamiinia. K2-vitamiinin puutos on todellisuudessa se tekijä, joka aiheuttaa D-vitamiinitoksisuuden. Se voi johtaa valtimoiden kalkkiutumiseen.

Jos otat kalsiumia ravintolisänä, on tärkeää ylläpitää oikea tasapaino kalsiumin, K2-vitamiinin ja magnesiumin välillä. Näiden ravinteiden välinen tasapainottomuus on syynä siihen, että kalsiumravintolisiä on alettu liittämään sydänkohtauksen ja aivohalvauksen riskin lisääntymiseen.

- - - - - -

Mistä D3-vitamiinia ja K2-vitamiinia saa? 
Tässä muutamia poimintoja:
Suomalaisten luontaistuotekauppojen suuripitoisin D3-vitamiini lienee 100-125 -mikrogrammainen.
iHerbin (USA) valtavassa valikoimassa on mm. Jarrow Formulas, Vitamin D3, 5000 IU (125 mcg), 6,44 Eur. Kolme purkkia on tähän asti tullut tullivapaasti.
Now Foods D3 125 mcg 120 kaps kilpailee melkohyvin iHerbin D3-vitamiinin kanssa (saa myös iHerbistä).

Super K with Advanced K2 Complex (K2 MK-7) viipyy elimistössä 24 tuntia, 90 kuoriloa 26,5 Eur, (hakusana lifeextensioneurope). Complex tarkoittaa, että kuorilo sisältää K1 1500 mcg, K2 MK-4 1000 mcg ja K2 MK-7 200 mcg. Life Extension sijaitsee EU-alueella, ei tullia.
Jarrow Formulas MK-7, 90 mcg 120 kuoriloa 20,74. iHerb sijaitsee USA:ssa, tulli yli 25 euron ostoksista.

Aihepiiriin liittyviä muita artikkeleita
K2-vitamiini, D3-vitamiini ja luusto
K2-vitamiini kalkkiutumisen ehkäisyyn
Tutkittua tietoa D-vitamiinista
D-vitamiini ja keuhkosairaudet
D3-vitamiini mega-annoksina - käyttäjäkokemuksia

Lähteet Power of Vitamin D (Sarfraz Zaidi) ja www.mercola.comSuomennos Jussi Yli-Panula


torstai 17. marraskuuta 2016

Marihuana syöpähoitona


Marihuanaa - Cannabis sativa - käyttöä syöpähoitona aletaan hyväksyä, mutta se on vielä kiistanalainen.

Jatkuvasti kasvava tutkimusten määrä osoittaa, että tätä muinaista kasvia ei voi kuitata pois huumeena. On olemassa tiettyjä hamppuyhdisteitä, jotka alkavat osoittautua tehokkaiksi kaikenlaisia aggressiivisia syöpiä vastaan eikä niillä ole tietoisuutta muuttavia vaikutuksia.

Kannabinoidit ovat kannabiskasvin kasvifenoliyhdisteitä, jotka sisältävät tetrahydrokannabinoleja (THC) ja kannabidioleja (CBD).

Tetrahydrokannabinoli antaa kannabikselle sen luonteenomaisen psykotrooppisen eli tietoisuutta muuttavan ominaisuuden, “pilven”. Sitä vastoin kannabidioli on turvallinen, ei-toksinen, täysin mielialaa muuttamaton, voimakas antioksidantti ja tulehdusta estävä aine. Sen on osoitettu vaikuttavan soluihin ja jättävän terveet solut koskemattomiksi ilman tetrahydrokannabinoidin tietoisuutta muuttavia sivuvaikutuksia.

Sen vaikutuksen ymmärtämiseksi on ensin tiedettävä endokannabinoidijärjestelmästä ja sen vuorovaikutuksesta kannabinoidien kanssa.

Endokannabinoidisysteemi muodostuu kannabinoidireseptoriryhmästä, siitä neuroniryhmästä, joka ottaa vastaan synapsien kautta lähetettyä tietoa. Synapseja sijaitsee aivoissa ja kaikkialla kehossa.

Endokannabinoidijärjestelmä tunnetaan pääsäätelijänä, jonka tehtävänä on tasapainottaa useimpia kehon päätoimintoja mukaan lukien immuniteettitoiminta, glukoosiaineenvaihdunta ja hermosolutoiminta. Endokannabinoidijärjestelmä on laaja ja tavattoman tärkeä. Se on kirjaimellisesti kaikkialla kehossa, ja sen eheys on ratkaiseva elämänlaadulle, aivan kuin kala ja vesi, missä se ui.

Tutkijat ovat selvittäneet tehokkaimman tavan annostella kannabinoidiuutteita. Kun kannabinoidi on eristetty kannabiskasvista, sitä voidaan ottaa suun kautta suurina annoksina ja pitkän aikaa ilman toksisia sivuvaikutuksia.
Lukuisissa tutkimuksissa on kannabinoidilla on todettu olevan apoptoosia (ohjelmoitu solukuolema) edistävä ja erilaisten kasvaimien leviämistä ehkäisevä vaikutus, mikä tavallisella kielellä merkitsee, että kannabinoidi todennäköisesti hillitsee syövän kasvua ja leviämistä.

Kannabidioli paksusuolisyövän hoidossa
Koska kannabinoidireseptorit kehon endokannabinoidijärjestelmässä säätelevät sekä tulehdusta että mahan ja suoliston liikkeitä, kannabidiolin on osoitettu vähentävän mahan tulehdusta ja vähentävän paksusuolisyöpäsoluja.
The Journal of Molecular Medicine julkaisi vuonna 2012 tutkimuksen, jossa tutkijat havaitsivat kannabidiolin suojaavan DNA:ta hapettumisvaurioilta. Se stimuloi kannabinoidireseptoreita ja paransi endokannabinoiditasoja. Tämä vuorostaan vähensi syöpäsolujen jakautumista ja sai tutkijat päättelemään, että kannabidioli on mahdollinen hoito paksusuolisyöpään.

Phytomedicine-lehdessä vuonna 2014 julkaistussa in vivo -tutkimuksessa todettiin, että standardoitu suuripitoinen cannabis sativa -uute vähensi kasvainsolujen lisääntymistä haittaamatta terveitä soluja.

Aktivoimalla reseptoreita kannabidioli ei ainoastaan hidastanut paksusuolisyövän leviämistä vaan vähensi syövän esivaurioita ja polyyppejä paksusuolessa estämällä syövän kasvua, ennen kuin se edes alkoi.

Kannabidioli ja rintasyöpä
Vuonna 2006 Italiassa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten kannabinoidien tehoa rintasyövän hoidossa. Tutkijat totesivat, että pilveä aiheuttamaton kannabidioli ehkäisi kaikista tehokkaimmin syöpäsolujen kasvua vahingoittamatta terveitä soluja. Tämän tutkimuksen mukaan kannabidioli aktivoi syöpäsoluja ehkäiseviä reseptoreita.

Uudemmassa vuonna 2011 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että kannobidioli alkoi itse vaikuttaa suoraan rintasyöpäsoluihin ja laukaisi ohjelmoidun solukuoleman (apoptoosi) ja kuona-aineiden poiston (autofagia).

Uudenmassa tutkimuksessa kannabidiolin todettiin tehoavan myös kolmoisnegatiiviseen rintasyöpään, joka on erityisen aggressiivinen alalaji, jonka hoitovaihtoehdot ovat rajalliset. Sillä on huono ennuste ja alhainen selviytymisaste.

Tämä vuonna 2015 Molecular Oncology -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että kannabidioli vaikuttaa merkittävästi mikroympäristöön kasvainsolujen sisällä ehkäisten kolmoisnegatiivisen rintasyövän kasvua ja leviämistä sekä heikentämällä syövän kykyä levitä keuhkoihin. Tämä on uskomatonta ja hyvin mielenkiintoista ajatellen tällaisten itsepäisten syöpien hoidon tulevaisuutta. 

Kolmoisnegatiivinen rintasyöpä ei kuitenkaan ole ainut aggressiivinen syöpä, johon kannabidioli voi vaikuttaa.

Kannabidioli aivosyöpien hoidossa
Gliomien (aivojen gliaalisolusyöpä) leviävästä luonteesta johtuen tällaisten syöpien ennuste on usein synkkä. Kannabidiolien käyttöä koskevat tutkimukset aivosyöpien hoidossa ovat kuitenkin olleet rohkaisevia. Esimerkiksi vuonna 2007 espanjalaiset tutkijat hoitivat kantasolun kaltaisia gliomasoluja kannabidiolilla. He havaitsivat, että kannabidioli aktivoi molempia reseptoreita (CB1 ja CB2) endokannabinolijärjestelmässä, mikä ehkäisi kantasolun kaltaisia soluja muodostamasta täydellisiä aivosyöpiä muuntamalla signaalien ilmenemistä syöpäsolujen sisällä.

Oncology Reports -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin äskettäin, että kannabidiolin tulehduksia estävät ominaisuudet vähentävät tulehduksesta johtuvia aivokasvaimia aktivoimalla kannabisreseptoreita, jotka tukkivat väylän syöpäsolukasvulle.

Pitäisikö ryhtyä seuraamaan lääkkeellisen marihuanan joukkoliikettä onkologiraporteissa?
Ottaen huomioon sen, että koko lääkkeellinen marihuanaliike alkoi paljolti julkisivuna saada marihuana lailliseksi, saadut tulokset ovat aivan uskomattomat. On hämmästyttävää, kuinka vain yhdellä kasvisyhdisteellä voi olla tällainen joukko positiivisia syövän vastaisia vaikutuksia. Ei ole tarvetta itselääkintään polttamalla ruohoa. Kannabidioliin ei liity “pilvikokemusta”.

Kaikesta päätellen useimmat, jotka käyttävät marihuanaa itsehoitona, käyttävät koko kasvia, myös “pilveä” aiheuttavaa tetrahydrokannabinoli-yhdistettä ja monet polttavat sitä edelleen vanhanaikaisesti, mikä mielestäni on arveluttavaa terveyden kannalta.

Käsitykseni mukaan harvat syöpäpotilaat käyttävät pilveä aiheuttamatonta kannabidioli-uutetta, yhdistettä, joka näyttää tehoavan parhaiten syöpähoidossa. Kannabiksen käytön syövässä tulisi siis perustua kannabidiolin, ei kokonaisen kannabiksen käyttöön. Minun on vaikea uskoa, että jatkuva pilven kokeminen olisi terveellinen vaihtoehto, vaikkakin se auttaa unen tuloa, vähentää pahoinvointia ja lisää ruokahalua (tärkeitä seikkoja syöpäpotilaille, jotka usein kärsivät hengenvaarallisesta laihtumisesta.)

Hampun kannabidioliuutetta saa useassa muodossa: öljynä, uutteena, pastillina, suklaapatukoina ja jopa ihovoiteena.

Kannabidioli näyttää auttavan myös ahdistuksessa, kouristuksissa, unettomuudessa ja kipujen hoidossa. Nämä muut hyödyt eivät kuitenkaan kuulu tämän artikkelin aihepiiriin.

Tälle tielle lähteminen edellyttää kuitenkin laajaa omakohtaista perehtymistä tuotteisiin ja annostukseen.

Tutkimukset ovat selvät: tämä kasviperäinen syöpähoito on lupaava. Sillä on vähemmän sivuvaikutuksia kuin perinteisillä vaihtoehdoilla.

Lue myös Magneettimedian valaiseva artikkeli Syöpähoidot ja kannabisöljy.

Best regards
Lee Euler

Kannabisöljy paransi lapsen aivokasvaimen


Ei ole mitään niin karmeaa ja sydäntä särkevää kuin lapsi, jolla on pahanlaatuinen kasvain, erityisesti vanhemmille ja perheelle. Toisaalta onko mitään niin iloista ja kohottavaa kuin nähdä noiden kasvaimien häipyvän ja vielä ilman kallista “apua” lääketeollisuuden taholta.

Hiljan kahdeksan kuukautta vanhan vauvan isä päätti kaihtaa perinteistä sädehoitoa ja kemoterapiaa ja valitsi sen sijaan vaihtoehtohoidon kannabisöljyllä. Vauvan lääkäri tohtori William Courtner, joka aiemmin uransa aikana suhtautui epäuskoisesti lääkekannabikseen, on sittemmin nähnyt kannabisöjyn vaikuttavat tulokset, että hän uskoo siihen vahvasti ja puhuu sen puolesta. Ja tämä lapsi oli suuri syy hänen kääntymiseensä.

“He laittoivat lapsen tuttiin kannabinoidiöljyä kahdesti päivässä lisäten annosta... Ja kahdessa kuukaudessa tapahtui niin ratkaiseva kutistuminen, että lasten onkologi antoi heidän jatkaa sillä perinteisen hoidon sijasta,” Courtney sanoi The Huffington Postin haastattelussa.

Neljän kuukauden kuluttua kasvain oli kokonaan hävinnyt, ja kahdeksan kuukauden hoidon jälkeen aivojen rakenne ja kudokset olivat täysin normaalit. Näin taaperosta tuli “ihmelapsen” kuten Courtney häntä nimittää.
Lääkäri totesi vielä, että kannabiksen onnistunut käyttö tässä tapauksessa merkitsee, että “tästä syystä tämä lapsi ei saa pitkäaikaisia sivuvaikutuksia, jotka olisivat aiheutuneet suuresta kemoterapia- tai sädehoitoannoksesta. Lasta kutsutaan nyt ihmelapseksi. Meidän tulisi vaatia tätä hoitoa ensisijaiseksi hoitomuodoksi kaikille lapsille, ennen kuin ryhdytään lääkitykseen, jolla on pitkäaikaiset karmeat sivuvaikutukset.”

Tällä hetkellä 28 Yhdysvaltain osavaltiota sallii kannabiksen käytön erilaisten sairauksien hoidossa. (Liittovaltion laki kieltää edelleen kannabiksen viihdekäytön.) Tämä on järkevää, koska lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että kannabiksella on uskomattomia parantavia ominaisuuksia, ja tämä pitää paikkansa erityisesti syöpien kohdalla. The National Cancer Institute on dokumentoinut yli 20 tutkimusta siitä, kuinka uskomaton parantamisvoima kannabiksella on.

Lähde http://www.naturalnews.com/056022_cannabis_oil_brain_tumors_medical_marijuana.html
Author J. D. Heyes
 

Ote Wikipedian sivult
a:

Lääkekannabiksen käyttö Suomessa
Suomessa on käytössä viisi lääkekannabisvalmistetta. Sativex-kannabislääkevalmiste sai myyntiluvan Suomessa vuonna 2012. Tämä tarkoittaa ettei Sativexille tarvita erityislupaa vaan neurologian erikoislääkärin tai neurologian alan sairaalayksikön lääkärin kirjoittama resepti riittää.[17] Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean erityisluvalla voi saada valmisteita, jotka sisältävät kuivattua kannabiskasvin kukintoa. Lupa myönnetään vuodeksi kerrallaan.[18] Sativex-lääkevalmisteeseen oli ennen myyntiluvan myöntämistä myönnetty 25 erityislupaa ja lääkekannabiskukkavalmisteisiin noin 80 lupaa.[19] Vuonna 2014 erityislupia myönnettiin 223 kappaletta.